Aloitin opetusministeriön rahoittaman ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseuran organisoiman AITURI-hankkeen koordinaattorina helmikuun puolessa välissä. Työt alkoivat matkalla Joensuuhun Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamiseen, jossa kuuntelin innoissani, mistä aikuiskasvatustieteen tutkimuksessa puhutaan tällä hetkellä. AITURI-hankkeella oli Joensuussa myös oma sessio, jonka tarkoituksena oli tutkijakunnan kuuleminen aikuiskasvatuksen tutkimuksen, kentän ja politiikan yhteyksistä. Vähäisestä osanottajamäärästä huolimatta keskustelu kävi kuumana ja hankkeen toimintaidea selkeytyi. Tutkijoiden välisestä yhteistyöstä ja yhteyksistä yliopiston ulkopuolisiin aikuiskasvatusalantahoihin ja näiden molempien kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista kuulisimme tutkijoita mielellämme myös uudemman kerran. Hankkeen tavoitteenahan on, että pääsisimme kehitelemään uusia toimintatapoja ja mahdollisesti rakenteellisia ratkaisuja, joiden avulla yhteydenpito ja yhteistyö aikuiskasvatuksen alalla olisi entistä sujuvampaa ja tutkimusyhteistyö pitkäjänteisempää.
Myös muiden aikuiskasvatuksen alan tahojen kanssa on tarkoitus keskustella ja työryhmän vierailuja muun muassa koulutuksen järjestäjien, elinikäisen oppimisen neuvoston ja ammattiyhdistyksen tilaisuuksiin sovitaan parhaillaan. Hankkeen työryhmän omiin keskustelutilaisuuksiin ovat toki kaikki muutkin asiasta kiinnostuneet tervetulleita. Tiedotamme ajankohdista piakoin.
Aikuiskasvatuksen tutkimus-kenttä-politiikkayhteyksien kartoittamisen yhtenä menetelmänä tulevat olemaan avainhenkilöiden haastattelut, jotka tehdään kevään aikana ja joista ensimmäiset ovat maaliskuussa. Aikuiskasvatuksen kentän eli alan ammattilaisten ja asiantuntijoiden kokemuksia ja näkemyksiä yhteyksistä ja yhteistyöstä on tarkoitus kartottaa kyselyn avulla.
Toivon, että blogi löytäisi lukijansa, kirjoittajansa ja kommentoijansa. Vain kaikki yhdessä toimien ja avoimesti keskustellen voimme saada kehitystä nykytilan hajanaisuuteen. Jaa kokemuksiasi ja ideoitasi!
Sini Teräsahde, koordinaattori
tiistai, 2. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hienoa, että tällainen yhteistyöhanke on käynnistetty. Olemme mielellämme mukana!
VastaaPoistaAITURI-hanke kävi esittäytymässä kasvatustieteilijäpäivässämme 10.4. Keskusteleva työskentely oli innostavaa.
AITURI-hankkeen etu on mielestäni se, että voidaan luoda välittäviä tekijöitä kasvatustieteen ja kasvatusalan asiantuntijuuden välille. Työelämä opettaa usein tekijäänsä, ja tieteellinen tutkinto nähdään monesti asiantuntijuuden kehittymisen perustana. Toivon, että AITURI-hanke luo keskusteluineen ja verkostoineen mahdollisuuksia hyödyntää tutkimustietoa ja trendejä omassa asiantuntija- ja esmiestyössä (kehittymiseksi).
Yhteistoiminta vahvistanee myös (kasvatusalan) koulutuspoliittista keskustelua.
Yhteistyöterveisin
Mikko Lehtonen, kehittämispäällikkö
SPECIA - Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry
www.specia.fi, mikko.lehtonen@specia.fi