AITURI vapaan sivistystyön ajankohtaispäivillä

VSY:n järjestämässä Länsi-Suomen vapaan sivistystyön ajankohtaistilaisuudessa 26.–27.5. oli viimeiseksi varattu aikaa AITURI-hankeelle. Session tarkoituksena oli jatkaa keskustelutilaisuuksien pitämisen sarjaa esitellen hanketta ja kuullen kunkin keskeisen aikuiskasvatuksen tahon, tässä tapauksessa vapaan sivistystyön koulutuksen järjestäjien edustajien, näkemyksiä ja kokemuksia tutkimusyhteistyön tarpeista ja mahdollisuuksista kehittää yhteistyötä. Alustuksen aiheeseen pitivät professori Anja Heikkinen ja hankkeen koordinaattori Sini Teräsahde. Hankeen työryhmästä olivat paikan päällä myös Pertti Pitkänen Opetushallituksesta sekä päivien organisoinnista vastannut Leena Saloheimo VSY:stä. Osallistujia tilaisuudessa oli noin 20. Osallistujat jaettiin neljään pienryhmään keskustelemaan alustuksen aikana nostetuista teemoista, ryhmät kirjasivat ajatuksiaan kalvoille ja keskusteluiden purku nauhoitettiin.

Ensimmäinen ryhmä pohti, että sen edellytyksenä, että opiskelijoilla ja tutkijoilla heräisi aito kiinnostus vapaata sivistystyötä kohtaan, on, että aikuiskasvatuksen koulutusohjelmissa pitäisi olla nykyistä enemmän vapaaseen sivistystyöhön liittyviä oppisisältöjä. Ryhmässä toivottiin myös, että vapaata sivistystyötä koskevista tutkimuksista ja niiden tuloksista tehtäisiin ”helppokäyttöversioita”. Esimerkkinä he mainitsivat Sivistys.net:in, jonka avulla on helpompi ja nopeampi omaksua ja siirtää käytäntöön uusinta tutkimustietoa kuin tutkimusartikkeleista koostuvien lehtien avulla. Ryhmä oli keskustellut myös siitä, että oppilaitoksissa suhtaudutaan ilahtuneesti opiskelijoiden ehdotuksiin esimerkiksi aineiston keruusta oppilaitoksessa tai pyyntöihin toiminnan esittelemisestä. Oppilaitokset voisivat kuitenkin olla itsekin aktiivisempia itsensä tunnetuksi tekemisessä ja tutkimusaiheiden tarjoamisessa. Verrattuna yrityksiin vapaan sivistystyön oppilaitokset tarjoavat opiskelijoille huomattavasti vähemmän tutkimusaiheita ja mahdollisuuksia tutkimusyhteistyöhön. Ryhmän ehdotuksen mukaan tutkimusaiheita voitaisiin kerätä ideapankkiin esimerkiksi KOL:in nettisivuille. Ryhmässä pohdittiin myös aikuiskasvatuksen imagoa oppiaineena ja kasvatustieteen opintojen arveltiin olevan aikuiskasvatusta huomattavasti suositumpia. Käytännön esimerkkinä toteutuneesta tutkimustoiminnan tukemisesta esitettiin, että eräässä oppilaitoksessa on tarjottu työtila tutkimusta tekevälle tuntiopettajalle. Oppilaitokselle tästä koettiin koituvan hyötyä opetuksen laadukkuutena, kun opettaja esittää tunneilla uusinta tutkimustietoa tutkimastaan aihepiiristä.

Toisen ryhmän ajatuksena oli, että VSY:n järjestämät työyhteisön ja henkilöstön osaamisen kehittämisen koulutusohjelmat (PD-ohjelmat) ovat koulutuksen ja tutkimuksen yhdistämistä parhaimmillaan vapaan sivistystyön alueella. Samalla koulutusohjelmaan osallistuvien ammatillinen verkostoituminen lisääntyy. AITURI-hanke voisi luoda yhteyden pd-koulutukseen osallistuvien ryhmään. Vapaasta sivistystyöstä tehtäviä arviointeja ajatellen olisi ryhmän mielestä hyvä, että tutkimustietoa tuottaisivat myös vapaan sivistystyön toimijat itse, jolloin ensinnäkin arviointeja varten tarvittavaa pohjatietoa olisi jo tuotettu tutkimuksen avulla ja jolloin voitaisiin paremmin vaikuttaa ymmärrykseen vapaan sivistystyön merkityksestä. Ryhmällä oli myös positiivisia kokemuksia siitä, että oppilaitoksen entiset opiskelijat tulevat keräämään aineistoa oppilaitokseen ja tällä tavalla koettiin saatavan sellaista arvokasta tutkimustietoa, joka ei ehkä muutoin välittyisi oppilaitokselle. Ryhmässä koettiin myös, että oppilaitosten henkilökuntaa olisi joskus tarpeen muistutella tutkimusyhteistyön käytäntöjen kehittämisen tarpeellisuudesta, sillä arkirutiinien hoitamisen lomassa tämän tyyppisten asioiden huomioiminen usein unohtuu. Ryhmä ajatteli, että Suomessa tehtävästä vapaan sivistystyön käytännön toimintojen ja tutkimusyhteistyön kehittämiseen tähtäävästä työstä ollaan kiinnostuneita kansainvälisestikin. Kaiken kaikkiaan vapaata sivistystyötä tulisi ryhmän mielestä tehdä tunnetummaksi suurelle yleisölle. Heikkinen kommentoi, että myös tutkijoiden piirissä on pohdittu, miten pohjoismaista tutkimusta saataisiin paremmin linkitettyä hyödyttämään aikuiskasvatukseen ja -koulutukseen liittyviä käytännön toimintoja.

Kolmas ryhmä oli myös keskustellut siitä, että yhtenä tutkimusyhteistyön käytänteiden kehittämisen tarpeena on tutkimustulosten saaminen paremmin hyödyttämään kentän toimintoja, ja sitä varten tehdystä tutkimuksesta tulisi olla tarjolla erityyppisiä raportteja erilaisiin tarpeisiin. Ryhmässä todettiin, että yhteyksien luominen tutkijoiden, kentän toimintojen sekä poliitikkojen ja päättäjien välille on todella tärkeää. Tutkimustietoa tulisi olla keskitetysti saatavilla. Ryhmä ajatteli, että kentän pitäisi pystyä vaikuttamaan tutkimusaiheisiin, jotta tutkimuksesta olisi enemmän hyötyä koulutuspoliittista keskustelua käytäessä. Ryhmä oli huolissaan aikuiskasvatuksen heikkenevästä asemasta opetushallinnossa ja ajatteli yhteyksien kehittämisen olevan siksi entistäkin tärkeämpää. Myös toisiin aikuiskasvatusalan toimijoihin kohdistuvat asenteet kaipaisivat joskus tuuletusta. Ryhmä oli sitä mieltä, että tutkimusyhteistyön kehittämisessä olemassa olevia rakenteita tulisi hyödyntää mahdollisimman pitkälle, sillä uusien rakenteiden luominen lisäisi entisestään alan pirstaleisuutta. Ryhmän mukaan VSY:n rooli tutkimusyhteistyössä voisi olla toimia vapaan sivistystyön tutkimustarpeiden ja -aiheiden välittäjänä, tutkimustiedon kokoajana ja tutkimuksesta tiedottajana.

Neljäs ryhmä oli aloittanut keskustelun vapaan sivistystyön toiminnoista nousevista tutkimustarpeista. Oppilaitosten näkökulmasta olisi ensinnäkin tärkeää saada tutkimustietoa oman toiminnan laadusta ja vaikuttavuudesta. Esimerkiksi kansalaisopistojen opetustoiminnasta suurimman osan hoitavien tuntiopettajien työskentelyn ja työskentelyolojen sekä ammattiryhmän ajassa muuttuvien tyyppien tutkiminen olisi tärkeää. Olisi myös tärkeää saada tietoa ei-käyttäjistä eli niistä kansalaisista, jotka eivät käytä mahdollisuutta opiskella vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Myös opistotoiminnan ja kansallisen hyvinvoinnin suhdetta pitäisi tutkia, joskin sen arveltiin olevan kovin haasteellista. Tutkimuksen avulla voitaisiin saada tietoa myös mekanismeista, jotka ohjaavat kasvatus- ja opetusalan päätöksentekoa, jolloin vapaan sivistystyön toimijat voisivat saada parempia välineitä lähestyä niitä päättäjiä, jotka osaltaan määrittävät toiminnan reunaehtoja. Tärkeää on myös vapaan sivistystyön toiminnan itsetutkiskelu sekä toimintaympäristöjen ja -edellytysten muutosten tarkastelu tutkimuksen avulla. Esimerkillisenä kokemuksena tutkimusyhteistyöstä ryhmällä oli useamman oppilaitoksen muodostaman verkoston yhdessä teettämä tutkimus toiminnan vaikuttavuudesta kehittämisosioineen. Opiskelijat olivat olleet aktiivisia myös niissä oppilaitoksissa, joissa kyseisessä ryhmässä oli edustaja ja tutkimusaiheita on joskus muotoiltu yhdessä opiskelijoiden kanssa. Oppilaitoksen toiminnan kehittämisen kannalta pidettiin tärkeänä niin tuntiopettajien kuin muun henkilöstön osallistumista jatko-opintoihin.

Anja Heikkinen totesi lopuksi, että tutkimusyhteydet ja -yhteistyö näyttäytyvät ryhmien esille nostamissa asioissa monella tasolla. Käytännön toiminnan kannalta keskustelu tutkimusyhteistyöstä voi keskittyä melko konkreettisiin ja melko helpostikin ratkaistaviin kysymyksiin esimerkiksi opinnäytetöiden tekemisen organisoinnista. Tämän tyyppiset käytännön ratkaisut riippuvat pitkälti siitä, minkä tyyppisiä yhteyksiä opiskelijoilla, opettajilla ja oppilaitoksilla sattuu olemaan. Tämän lisäksi on koko aikuiskasvatuksen kenttää koskevia kysymyksiä siitä, minkälaisissa puitteissa keskustelua koko alan toiminnan lähtökohdista ja tavoitteista käydään ja miten omasta toiminnasta tuotetaan ymmärrystä. Tarvitaanko kansallisen keskustelun käymiseen uusia toimintatapoja ja -muotoja ja miten taataan, että kunkin tahon ääni tulee kuuluviin? Nämä eri tasot kysymyksen asettelussa tulee ottaa AITURI-hankkeen jatkossakin huomioon. Hankkeessa on tähän mennessä pidetty tärkeänä keskustelun käynnistämistä ja ylläpitämistä kansallisella tasolla, jolla päätöksenteko ja resurssien jako tapahtuu ja joka on kriittinen siinä mielessä, mitkä asiat etenevät. Keskustelun käynnistäminen sekä tutkimusyhteistyön toimintaedellytysten ja toimintamuotojen kehittäminen voidaan kuitenkin aloittaa toimijalähtöisesti.