Yhteenveto workshopista ”International Research-Field-Policy Collaboration in Adult Education: Mission impossible?”

ESREA European research triennial conference, 23.–26.9.2010, Linköping, Ruotsi

Anja Heikkisen ja Sini Teräsahteen AITURI-hankkeen esittelyn jälkeen olivat vuorossa pyydetyt puheenvuorot. Puheenvuoron pitäjiä oli pyydetty reflektoimaan oman maansa käytäntöjä tutkimus-käytäntä-politiikka -yhteyksissä, dialogin käymistä toimijoiden välillä ja pohtimaan yhteisesti, ketkä ovat keskeisiä toimijoita aikuiskasvatuksessa Euroopan tasolla.

Ensimmäisenä professori Bernhard Schmidt kertoi, että Saksassa on myös käynnissä keskustelu kasvatustieteellisen tutkimuksen ja hallinnon suhteesta ja esitteli kaksi esimerkkiä, toisen liittovaltiotasolta, toisen alueelliselta tasolta. Toisin kuin liittovaltiotasolla hoidetut koulutuskysymykset yleensä, aikuiskoulutusta ohjataan löyhemmin niin liittovaltio- kuin osavaltiotasolla. Ensinnäkin liittovaltiotasolta on asetettu aikuiskoulutuksen järjestäjille ja ammattilaisille (practitioners) velvoite tehdä yhteistyötä. Yhdessä pitää erityisesti huolehtia siitä, että aikuisilla on riittävästi mahdollisuuksia koulutukseen. Schmidt pitää tärkeänä kuitenkin myös käytännön yhteyttä hallintoon (policy-making) ja tutkimukseen. Tutkijat tarvitsevat alan ammattilaisia päästäkseen sisälle tutkimaansa ilmiöön ja vastalahjaksi taas tarjoavat uusinta tutkimustietoa käytännön työn tueksi. Hallinnossa tarvitaan myös tutkimustietoa ja toisaalta tutkijat saavat usein tutkimusrahoituksen hallinnolta. Hallinto rahoittaa myös aikuisten koulutuspalveluja. Ensimmäinen esimerkki yhteistyöstä on liittovaltiotason KAW-hanke (Konzentierte Aktion Weiterbildung), joka on ministeriö käynnistämä ja rahoittama. On koottu johtokunta, jossa on koulutuksen järjestäjien ja muiden koulutusalan organisaatioiden edustajia. Lisäksi mukana on muutama ministeriön valitsema tutkija. Hankkeen tarkoituksena on koota toimijoita yhteen ja johtokunnan tarkoituksena on konsultoida hallintoa ja politiikan tekijöitä aikuiskoulutusohjelmien toteuttamisesta. Tutkijat ovat selvittäneet hankkeen myötä esimerkiksi aikuiskouluttajien täydennyskoulutustarvetta ja tutkimustulosten uskotaan leviävän hyvin käytäntöön ja hallintoon hankkeen kautta.

Toinen esimerkki on Learning Region -projekti (Lernende Regionen), joka EU-rahoitteinen (ESF) hanke, johon rahoitusta tulee myös liittovaltiolta (FMER) ja kuudeltatoista osavaltiotasolta. Verkoston toimintaa ohjaa saksalainen virasto (DLR) ja sen toimintaa arvioi tieteellinen komitea (LMU and Rambøll Management). On käynnistetty ”Oppiva verkosto”, joka kokoaa kouluttajien ja koulutuksen järjestäjien lisäksi yrityksiä ja yhteistyöyhteisöjä, hallinnon edustajia ja poliitikkoja sekä tutkijoita. Verkostolla on viisi kenttää, jolla se toimii. Ensimmäinen on ”Transition” joka tarkoittaa suuria siirtymiä koulutuksesta työhön tai työstä eläkkeelle. Toinen on ”Marketing”, joka tarkoittaa koulutuksen markkinointia ja näkyväksi tekemistä, jossa on haastetta myös aikuiskasvatukselle. Neljännellä toimintakentällä ”Quality management” tarkoitetaan oppilaitoksen kykyä ohjata aikuisopiskelijoita hyödyntämään koulutustarjontaa. Viidentenä on ”New learning environments”, jolla tarkoitetaan ICT:n tuomista opetukseen. Kun kaikki keskeiset toimijat ovat näin koottu yhteen, Schmidtin mukaan mitä tahansa voi tapahtua. Esimerkkinä Schmidt kertoi erään ”Oppivan alueen ” Bad Tölzin perustamasta vuosittaisesta ”Learning Partysta”, tapahtumasta, jossa vieraili yli 40 000 kävijää, vaikka alue on saksalaisen mittapuun mukaan vähäasutuksinen. Myös hankkeen arvioinnissa on todettu toimijaryhmiä kokoava toiminta erittäin tärkeäksi.

Puheenvuoron pitäjäksi oli pyydetty professori Georgios Zarifista Aristotle-yliopistosta, Tessalonkista, mutta hänen jouduttua yllättäen peruuttamaan tulonsa, pyydettiin hänen tilalleen ESREA:n johtoryhmässä niin ikään istuvaa professori Larissa Jõgiä Tallinnan-yliopistosta. Pikaisella varoitusajalla Jõgi oli pohtinut, mitä yhteistyö hänelle tarkoittaa. Ensinnäkin yhteistyö edellyttää hänen mielestään vastuullisuutta ja luottamusta, joka on tulosta avoimesta kommunikaatiosta. Vain kommunikoimalla voidaan löytää yhteistä synergiaa ja uusia ideoita. Kommunikointi taas tarkoittaa ensinnäkin tietojen vaihtamista, joka edellyttää kultakin taholta resurssointia yhteisen tiedon tuottamiseksi sekä kuuntelevaa vuorovaikutusta. Yhteistyö vaatii myös aikaa luottamuksen saavuttamiksi sekä ymmärtämystä kunkin roolista yhteistyöverkostossa. Jõgi oli henkilökohtaisesti kokenut erään projektin yhteydessä, miten eri toimijaryhmät käyttävät erilaista kieltä, mikä heikensi ymmärtämystä toisia kohtaan.

Martina Ní Cheallaigh Euroopan komissiosta oli tullut paikalle suoraan Kööpenhaminan Grundtvig ohjelman 10-vuotiskonferenssista, jossa hän oli tavannut sekä käytännön että hallinnon edustajia. Hän ajattelee, että tutkimuksella on kyllä iso rooli politiikan teossa (policy-making), mutta nyt komission kolmevuotisohjelma on päättymässä, eikä tutkimuksesta ole tullut syötteitä siitä, mikä olisi todella edistämisen arvoista. Poliitikkojen päätettävissä on, hyödyntävätkö he tutkimustietoa - Ní Cheallaigh’n mielestä pitäisi. Aikuiskasvatuksen tutkimus on tärkeää, mutta ei riittävän näkyvää. Kahden aikuiskasvatukseen liittyvän konferenssin samaan aikaan järjestäminen ja tiedottamisen puute niistä osoittaa, ettei tutkimuksen ja käytännön välillä ole riittävästi vuorovaikutusta ja vaihtoa. Vaihtoa lisäisi useampien henkilöiden osallistuminen toisen tahon tilaisuuksiin. Syynä vuorovaikutuksen vähäisyyteen tutkimuksen ja hallinnon välillä ei ole niinkään tutkimuksen vähäisyys, vaan AITURI-haastatteluissakin esiin noussut poliitikkojen halu saada ydinkohdat lyhyesti. Tutkimuksen teko on toki oma prosessinsa, mutta pääkohdat tulisi suodattaa politiikantekijöille.

Ní Cheallaigh’n mukaan Euroopan komissiolta puuttuu tutkimuksellinen viitekehys ja tiedon tarpeita pyritään täyttämään erilaisilla selvityksillä, jotka ovat nopeampitekoisia, mutta jotka eivät korvaa tutkimuksen tarvetta. Eläminen vuosibudjettien mukaan ei anna tilaa perusteelliselle tutkimukselle ja tiedon rakentamiselle. Uuden ohjelman laatijoille tulisi esittää kysymys, missä on tila pitkäkestoiselle tutkimukselle ja ajatusten kehittämiselle. Komissiolla on toki joka vuosi kuulutus tutkimusehdotuksille, mutta tavoitteet ovat tiukasti rajattu. Kentältä nousevalle tutkimukselle ei ole tilaa. Tilaa pitäisi olla myös verkostoitumiselle ja oppimiselle toisten hyvistä käytännöistä, kuten Saksan Oppivista alueista.

Verkostojen ongelmana Ní Cheallaigh’n mielestä on se, että niissä ei koskaan ole edustettuna itse oppijat, sillä heillä ei ole toiminta-alustaa. Heidän tarpeitansa pyritään vain tulkitsemaan. Edustus puuttuu ehkä myös tutkimukselta. Euroopan komission toimintasuunnitelmaan kuuluu tarkastella suurempien uudistusten vaikutusta aikuisten oppimiseen ja elinikäisen oppimisen strategian toteutumiseen. Se on kuitenkin vaikeata, sillä useinkaan hankkeeseen ei sen kuulu toimivuuden ja vaikuttavuuden arviointia. Hyviä käytäntöjä pyritään siirtämään maasta toiseen, mutta se ei onnistu ilman arviointia mallin soveltuvuudesta toiseen kontekstiin. Ei ole riittävästi sekundaaritutkimusta.

EAEA:ta (European Association for the Education of Adults) oli tilaisuudessa edustamassa Johanni Larjanko Suomesta. Tullessaan myös suoraan Grundtvig-konferenssista hän teki havainnon, että käytännön edustajana hän tunnisti tutkijoiden puheesta joitakin teemoja, mutta joitakin ei lainkaan ja jo se osoittaa, miten tärkeää olisi löytää kommunikoimisen tapoja eri toimijaryhmien välille. EAEA on NGO (non- governmental organization), jolla on 127 jäsentä 42 massa ja jonka päätoimisto on Brysselissä. Erittäin laajalle maantieteelliselle alueelle levinnyt organisaatio toimii non-formaali aikuiskoulutus painopisteenään. Koska aikuiskoulutuksen määritelmissä on päällekkäisyyttä, toimii moni organisaation jäsenistä myös ammatillisen koulutuksen alueella ja mukana on myös yliopistoja. Aikuiskoulutuksen alueella EAEA:n toimintaa on ryhmitelty nykyisin 80 otsikon (kuten sukupuoli, rauhan kasvatus, ikääntyvien oppiminen) alle ja aiheiden kattavuus osoittaa että aikuisen kasvun kysymykset liittyvät useisiin elämän ja politiikan alueisiin. EAEA julkaisee maksutonta uutislehteä, joka ilmestyy 2-4 kertaa vuodessa. Aiemmin järjestön toimintaa on sisältynyt muun muassa koulutuslainsäädännön vertailevaa tutkimusta sen jäsenmaissa. Euroopan komissio on myös tuottanut mittauksia ja selvityksiä, jotka eivät kuitenkaan vastaa akateemista tutkimusta. EAEA:n tutkimuksellinen kiinnostus kohdistuu edelleen vertailevaan tutkimukseen. Toinen pitkäaikainen haave on ollut perustaa tietokanta tutkijoista ja käytännön toimijoista, jotta yhteistyökumppaneiden löytäminen tarvittaessa olisi helpompaa. EAEA:n ja ESREA:n yhteistyö olisi tarpeen tällaisen tietokannan luomisessa. EAEA kaipaisi myös projekteihinsa ja tendereihinsä enemmän tutkimuksellista aspektia, sillä EU-projekteihin odotetaan sisältyvän tarve- ja vaikutusanalyyseja ja näyttöä toiminnan läpiviemisestä. Tutkimuksellisen aspektin puuttumisen syynä on, ettei EAEA:lla itsellään ole tutkimuksellista osaamista, eikä se ole onnistunut integroimaan tutkijoita riittävässä määrin projekteihinsa. Yhteydenpito ja eri tavoin tapahtuva vaihto hyödyttäisi suunnattomasti. Haasteena on muun muassa se, kuinka moni ESREA:n jäsen on kiinnostunut yhteistyöstä. Kuten aiemmin todettiin, Euroopan komissio tarvitsee aina toimiakseen ”policy-dokumentin”. Aikuiskoulutusajatusta edistävät dokumentit ovat myös EAEA:n intressien mukaisia. Koulutuspolitiikka on vahva alue EU-politiikassa ja tarvetta on kaikelle mahdolliselle näytölle päätöksenteon pohjaksi. Euroopan Unionin koulutuskomissaari Andrea Rular-Vasiolio oli Köpenhaminassa julkisesti luvannut, että aikuiskoulutus tulee seuraavalla ohjelmakaudellakin samaan EU-rahoitusta, minkä varmistamisen eteen EAEA:kin vielä tekee työtä.

EAEA:n intressissä on luoda linkki tutkijayhteisöihin ja ESREA vaikuttaa sopivalta yhteistyökumppanilta. Yhtäläisyyksiä molempien järjestöjen toiminnassa on havaittavissa muun muassa seuraavana vuonna pidettävien konferenssien aihepiireissä. Tulee vain löytää keino kohtaamisille. Tutkimuksen sisältöalueita ajatellen EAEA:lla on listattuna kolme erityistä kiinnostuksen kohdetta: Ensimmäinen on oppimisen laajemmat vaikutukset, josta Jyri Manninen ja Steven McNile NIACE:sta ovat tehneet jo tutkimusta. Toinen on sosiaalinen koheesio, jonka haasteena on nykyisin muukalaisviha ja rasismi. Kolmas keskeinen alue on aikuiskoulutushenkilöstön professionaalistuminen. Alalla toimii paljon pätevöitymättömiä tuntiopettajia ja opetuksen professionaalista tasoa halutaan nostaa.

Tutkimusyhteistyön käynnistämisenä ensimmäisenä askeleena on Larjangon mielestä win-win -tilanteiden löytäminen kaikkien osapuolten havaitessa etuja yhteistyöstä. Toimijaryhmien välillä tulee olla luottamusta, minkä saavuttaminen voi kestää jonkin aikaa, ja mikä edellyttää tiedonvaihtoa. Avoimelle kommunikaatiolle pitää löytää väylä. Luonnollisena strategisena ehdotuksena Larjanko pitää tapaamista EAEA:n ja ESREA:n uuden johtoryhmän kanssa konkreettisten yhteistyötoimien sopimiseksi. Nopealla toiminnalla voitaisiin käynnistää myös yhteinen projekti. Tutkijat voisivat hyödyntää EAEA:n laajaa verkostoa.

Alustusten jälkeen keskusteluissa nostettiin esiin seuraavia asioita:
• Hallinnon ja politiikan edustajat haluavat usein tutkijoita kuullessaan saada yksikertaisia vastauksia, mutta tutkijat tuottavat suuren määrän kuvailuja. Tutkijoiden tulisi itsekin pohtia, mitä he haluavat todella viestiä.
• Tutkijoiden Euroopan ulkopuolella on vaikea löytää yhteistyökumppaneita Euroopasta. Kieli on usein este. Nettisivuilla tai tietokannassa pitää olla päivitettyä tietoa, jotta niissä esiintyvät henkilöt ovat todella tavoitettavissa.
• Australiassa hallinto on valinnut muutamia teemoja ja tukenut rahallisesti yliopistoja toimimaan käytännön työntekijöiden kanssa kyseisten aiheiden edistämiseksi. On myös perustettu kasvatustieteellisen tutkimuksen tietokanta, johon on pääsy kaikilla. Tutkimukset ovat tietokannassa tiivistetysti, mikä pakottaa tutkijan miettimään, mitkä todella ovat tutkimuksen löydökset.
• Tavoitteena ei ole käynnistää massiivisia projekteja. Hallinnossa tulisi olla tietoisuus, mitä tutkimusta yliopistoissa tehdään.
• Tom Schullerin tutkimusta aikuiskoulutuksen laajemmista vaikutuksista pidettiin yhtenä vaikuttavimmista tutkimuksista aikuiskasvatuksen alueella. Tutkimuksella oli vaikutusta päätöksentekoon muun muassa sen vuoksi, että tutkimustulokset pilkottiin yksittäisiksi ehdotuksiksi poliittisille päättäjille.
• Ongelma on, että ainoastaan kuuluisat tutkijat saavat äänensä kuuluviin, vaikka yliopistoissa tehdään koko ajan korkeatasoista tutkimusta opinnäytteinä. Tarvittaisiin tehdyn tutkimuksen kokoamista ja syntetisoimista, jotta opinnäytetyöntekijöiden tutkimusresurssi tulisi hyödynnettyä.
• Ongelmana on, että yliopistojen henkilökunnalla ei ole aikaa uusien projektien valmisteluun ja rahanhakuun, vaikka henkilökunnan tärkeimpänä tavoitteena näyttää olevan EU-rahan tuominen laitokselle. EU-projekteihin osallistuminen on aikaa vievää, eikä aikaa ole yliopistohenkilökunnalla opetuksen ja perustutkimuksen lisäksi. Ongelmallisena pidetään myös sitä, että tutkimusrahoitusta jaetaan sen mukaan, onko aiemmin onnistunut hankkimaan ulkopuolista rahoitusta.
• On tärkeää tehdä näkyväksi realiteetit, joiden puitteissa tutkijat tekevät tutkimusta, jotta odotukset tutkimusta kohtaan ovat realistisia.
• Euroopan komissio kaipaa joskus hyvin yksinkertaiseltakin vaikuttavaa tietoa esim. siitä, kuka rahoittaa aikuiskoulutusta. Tällainen tutkimus on tehty Iso-Britanniassa, mutta vastaavaa tietoa tarvittaisiin kaikista EU-maista.
• Uuden rakenteen tutkimusyhteistyölle ei uskota olevan tarpeen, mutta tutkijaverkostojen luominen olisi mielekästä ja Euroopan komissiokin on aikeita hyödyntää verkostoja ensi ohjelmakaudella.
• Tutkijoiden ja käytännön työn tekijöiden tulisi aloittaa yhteistyö omatoimisesti aloittaen dialogi keskenään ja miettien, kuinka he voisivat auttaa toinen toisiaan muun muassa byrokraattisten projektihakemusten teossa.
• Tutkijat on ehdollistettu toimimaan projekteissa tietyn kaavan mukaan - pitäisi olla enemmän vapautta.
• Hallinnossa ei tiedetä, kenen puoleen kääntyä tutkimustietoa tarvitessa - tarvitaan kartoitusta.
• Tarvitaan avointa kommunikaatiota kullakin taholla meneillään olevista asioista. Asiaa ei pidä pelkistää vain niin, että tutkijat pyytävät rahaa ja hallinnon edustajat vain kyselevät, onko tutkijoilla jotakin tietoa vai ei.
• Saksassa tilanne aikuiskasvatuksen tutkimuksen rahoituksen suhteen on parempi kuin monissa muissa maissa. Kyse ei kuitenkaan ole rahoituksesta, vaan siitä, että tehty tutkimus tulee toimitetuksi niiden tietoon, jotka ovat asiasta kiinnostuneita. Tutkijat ovat iloisia, jos tutkimus kiinnostaa jotakuta ja siksi tutkijoiden tulisi olla kiinnostuneita ongelman selvittämisestä.
• Jatkuvaisluontoinen dialogi takaisi sen, että keskustelua olisi jo ennen tutkimusprosessin alkua, jolloin yhdessä voidaan pohtia, mitä tutkitaan ja mikä on tutkimusasetelma.
• Virossa koulutuspolitiikka ja tutkimuspolitiikka ovat erillään. Rahoitusta saavat lähinnä vain trendikkäät tutkimusaiheet esim. nano- ja bioteknologian alueelta, vaikka puheissa esiintyy kansallinen elinikäisen oppimisen strategia.
• Aikuiskasvatuksen tutkimuksen teema voitaisiin lobata johonkin esim. Grundtvig-ohjelman tulevista konferensseista. Jos Euroopan komissio kiinnostuu aiheesta, se saa huomattavasti enemmän huomioarvoa. Aikuiskasvatuksen tutkimus tarvitsi myynti-/brändäysstrategian.
• Aikuiskasvatuksen tutkimuksella ei ole organisaatiota, joka lobbiaisi sen puolesta. Tutkijayhteisöt koostuvat vain tutkijayksilöistä, joista osa on huolissaan siitä, mihin veronmaksajien rahoja aikuiskasvatuksen tutkimuksen nimissä käytetään ja joista osa taas ei halua olla missään tekemisissä politiikan tai käytännön kanssa.
• Nousee myös kysymys, tuleeko tutkijoiden olla myymässä tutkimusta ja tekemässä bisnestä vai ymmärretäänkö yliopiston ja tutkijoiden autonomiaksi kysellä ja tarkastella yhteiskuntaa kriittisesti kyseenalaistan perusolettamuksia.
• Tutkijoiden niin kuin ei EAEA:ankaan tarvitse menettää itsenäisyyttään, vaikka lobbaakin tärkeiksi katsomiaan asioita. EAEA kutsuu itsenään Euroopan komission kriittiseksi ystäväksi.
• Kysymys on myös siitä, tuleeko aikuiskasvatus enää toimeen omillaan eli onko sillä erityinen status erotettuna muista kasvatustieteellisistä tutkimuskentistä. Erillisyyttä kuvaa esim. se, että Euroopan tasolla toimii kaksi isoa tutkimusjärjestöä EERA ja ESREA. Aikuiskasvatuksen tutkimus pelkää menettävänsä historiansa ja identiteettinsä, jos siitä tulisi vain yksi EERA:n alaverkostoista.
• Vapaa sivistystyö taas pelkää jäävänsä ammatillisen aikuiskoulutuksen jalkoihin rahanjaossa. Pelot pitää kuitenkin voittaa ja tulee vain pitää huolta siitä, että oma asia on riittävästi esillä.
• Ammatillisen koulutuksen tutkijoilla ei ole omaa tutkimusjärjestöään, mutta kuitenkin vahva EERA:n VETnet -verkosto, jota tulee CEDEFOB.
• Aikuiskasvatuksen uhkana yliopistoissa on ollut virkojen lopettaminen ja aikuiskasvatuksen sulauttaminen kasvatustieteeseen. Aikuiskasvatuksen painopisteet marginalisoituvat kun keskitytään vain opetus- ja oppimisprosessiin ja tehokkaaseen oppimiseen. Ammatillisen koulutuksen tutkimuksen nousu voisi palauttaa keskusteluun laajemman yhteyden yhteiskuntaan ja työelämään.
• Aiemmin todettiin puutetta Euroopan sisä- ja ulkopuolella olevien tutkijoiden välillä. Huomattavaa on, että myöskään maiden sisällä tutkijat eivät tiedä toisistaan. Kilpailun sijaan tulisi tehdä yhteistyötä.