AITURI-blogi

Yhteenveto workshopista ”International Research-Field-Policy Collaboration in Adult Education: Mission impossible?”

2010-12-30T05:16:00.000-08:00

ESREA European research triennial conference, 23.–26.9.2010, Linköping, Ruotsi

Anja Heikkisen ja Sini Teräsahteen AITURI-hankkeen esittelyn jälkeen olivat vuorossa pyydetyt puheenvuorot. Puheenvuoron pitäjiä oli pyydetty reflektoimaan oman maansa käytäntöjä tutkimus-käytäntä-politiikka -yhteyksissä, dialogin käymistä toimijoiden välillä ja pohtimaan yhteisesti, ketkä ovat keskeisiä toimijoita aikuiskasvatuksessa Euroopan tasolla.

Ensimmäisenä professori Bernhard Schmidt kertoi, että Saksassa on myös käynnissä keskustelu kasvatustieteellisen tutkimuksen ja hallinnon suhteesta ja esitteli kaksi esimerkkiä, toisen liittovaltiotasolta, toisen alueelliselta tasolta. Toisin kuin liittovaltiotasolla hoidetut koulutuskysymykset yleensä, aikuiskoulutusta ohjataan löyhemmin niin liittovaltio- kuin osavaltiotasolla. Ensinnäkin liittovaltiotasolta on asetettu aikuiskoulutuksen järjestäjille ja ammattilaisille (practitioners) velvoite tehdä yhteistyötä. Yhdessä pitää erityisesti huolehtia siitä, että aikuisilla on riittävästi mahdollisuuksia koulutukseen. Schmidt pitää tärkeänä kuitenkin myös käytännön yhteyttä hallintoon (policy-making) ja tutkimukseen. Tutkijat tarvitsevat alan ammattilaisia päästäkseen sisälle tutkimaansa ilmiöön ja vastalahjaksi taas tarjoavat uusinta tutkimustietoa käytännön työn tueksi. Hallinnossa tarvitaan myös tutkimustietoa ja toisaalta tutkijat saavat usein tutkimusrahoituksen hallinnolta. Hallinto rahoittaa myös aikuisten koulutuspalveluja. Ensimmäinen esimerkki yhteistyöstä on liittovaltiotason KAW-hanke (Konzentierte Aktion Weiterbildung), joka on ministeriö käynnistämä ja rahoittama. On koottu johtokunta, jossa on koulutuksen järjestäjien ja muiden koulutusalan organisaatioiden edustajia. Lisäksi mukana on muutama ministeriön valitsema tutkija. Hankkeen tarkoituksena on koota toimijoita yhteen ja johtokunnan tarkoituksena on konsultoida hallintoa ja politiikan tekijöitä aikuiskoulutusohjelmien toteuttamisesta. Tutkijat ovat selvittäneet hankkeen myötä esimerkiksi aikuiskouluttajien täydennyskoulutustarvetta ja tutkimustulosten uskotaan leviävän hyvin käytäntöön ja hallintoon hankkeen kautta.

Toinen esimerkki on Learning Region -projekti (Lernende Regionen), joka EU-rahoitteinen (ESF) hanke, johon rahoitusta tulee myös liittovaltiolta (FMER) ja kuudeltatoista osavaltiotasolta. Verkoston toimintaa ohjaa saksalainen virasto (DLR) ja sen toimintaa arvioi tieteellinen komitea (LMU and Rambøll Management). On käynnistetty ”Oppiva verkosto”, joka kokoaa kouluttajien ja koulutuksen järjestäjien lisäksi yrityksiä ja yhteistyöyhteisöjä, hallinnon edustajia ja poliitikkoja sekä tutkijoita. Verkostolla on viisi kenttää, jolla se toimii. Ensimmäinen on ”Transition” joka tarkoittaa suuria siirtymiä koulutuksesta työhön tai työstä eläkkeelle. Toinen on ”Marketing”, joka tarkoittaa koulutuksen markkinointia ja näkyväksi tekemistä, jossa on haastetta myös aikuiskasvatukselle. Neljännellä toimintakentällä ”Quality management” tarkoitetaan oppilaitoksen kykyä ohjata aikuisopiskelijoita hyödyntämään koulutustarjontaa. Viidentenä on ”New learning environments”, jolla tarkoitetaan ICT:n tuomista opetukseen. Kun kaikki keskeiset toimijat ovat näin koottu yhteen, Schmidtin mukaan mitä tahansa voi tapahtua. Esimerkkinä Schmidt kertoi erään ”Oppivan alueen ” Bad Tölzin perustamasta vuosittaisesta ”Learning Partysta”, tapahtumasta, jossa vieraili yli 40 000 kävijää, vaikka alue on saksalaisen mittapuun mukaan vähäasutuksinen. Myös hankkeen arvioinnissa on todettu toimijaryhmiä kokoava toiminta erittäin tärkeäksi.

Puheenvuoron pitäjäksi oli pyydetty professori Georgios Zarifista Aristotle-yliopistosta, Tessalonkista, mutta hänen jouduttua yllättäen peruuttamaan tulonsa, pyydettiin hänen tilalleen ESREA:n johtoryhmässä niin ikään istuvaa professori Larissa Jõgiä Tallinnan-yliopistosta. Pikaisella varoitusajalla Jõgi oli pohtinut, mitä yhteistyö hänelle tarkoittaa. Ensinnäkin yhteistyö edellyttää hänen mielestään vastuullisuutta ja luottamusta, joka on tulosta avoimesta kommunikaatiosta. Vain kommunikoimalla voidaan löytää yhteistä synergiaa ja uusia ideoita. Kommunikointi taas tarkoittaa ensinnäkin tietojen vaihtamista, joka edellyttää kultakin taholta resurssointia yhteisen tiedon tuottamiseksi sekä kuuntelevaa vuorovaikutusta. Yhteistyö vaatii myös aikaa luottamuksen saavuttamiksi sekä ymmärtämystä kunkin roolista yhteistyöverkostossa. Jõgi oli henkilökohtaisesti kokenut erään projektin yhteydessä, miten eri toimijaryhmät käyttävät erilaista kieltä, mikä heikensi ymmärtämystä toisia kohtaan.

Martina Ní Cheallaigh Euroopan komissiosta oli tullut paikalle suoraan Kööpenhaminan Grundtvig ohjelman 10-vuotiskonferenssista, jossa hän oli tavannut sekä käytännön että hallinnon edustajia. Hän ajattelee, että tutkimuksella on kyllä iso rooli politiikan teossa (policy-making), mutta nyt komission kolmevuotisohjelma on päättymässä, eikä tutkimuksesta ole tullut syötteitä siitä, mikä olisi todella edistämisen arvoista. Poliitikkojen päätettävissä on, hyödyntävätkö he tutkimustietoa - Ní Cheallaigh’n mielestä pitäisi. Aikuiskasvatuksen tutkimus on tärkeää, mutta ei riittävän näkyvää. Kahden aikuiskasvatukseen liittyvän konferenssin samaan aikaan järjestäminen ja tiedottamisen puute niistä osoittaa, ettei tutkimuksen ja käytännön välillä ole riittävästi vuorovaikutusta ja vaihtoa. Vaihtoa lisäisi useampien henkilöiden osallistuminen toisen tahon tilaisuuksiin. Syynä vuorovaikutuksen vähäisyyteen tutkimuksen ja hallinnon välillä ei ole niinkään tutkimuksen vähäisyys, vaan AITURI-haastatteluissakin esiin noussut poliitikkojen halu saada ydinkohdat lyhyesti. Tutkimuksen teko on toki oma prosessinsa, mutta pääkohdat tulisi suodattaa politiikantekijöille.

Ní Cheallaigh’n mukaan Euroopan komissiolta puuttuu tutkimuksellinen viitekehys ja tiedon tarpeita pyritään täyttämään erilaisilla selvityksillä, jotka ovat nopeampitekoisia, mutta jotka eivät korvaa tutkimuksen tarvetta. Eläminen vuosibudjettien mukaan ei anna tilaa perusteelliselle tutkimukselle ja tiedon rakentamiselle. Uuden ohjelman laatijoille tulisi esittää kysymys, missä on tila pitkäkestoiselle tutkimukselle ja ajatusten kehittämiselle. Komissiolla on toki joka vuosi kuulutus tutkimusehdotuksille, mutta tavoitteet ovat tiukasti rajattu. Kentältä nousevalle tutkimukselle ei ole tilaa. Tilaa pitäisi olla myös verkostoitumiselle ja oppimiselle toisten hyvistä käytännöistä, kuten Saksan Oppivista alueista.

Verkostojen ongelmana Ní Cheallaigh’n mielestä on se, että niissä ei koskaan ole edustettuna itse oppijat, sillä heillä ei ole toiminta-alustaa. Heidän tarpeitansa pyritään vain tulkitsemaan. Edustus puuttuu ehkä myös tutkimukselta. Euroopan komission toimintasuunnitelmaan kuuluu tarkastella suurempien uudistusten vaikutusta aikuisten oppimiseen ja elinikäisen oppimisen strategian toteutumiseen. Se on kuitenkin vaikeata, sillä useinkaan hankkeeseen ei sen kuulu toimivuuden ja vaikuttavuuden arviointia. Hyviä käytäntöjä pyritään siirtämään maasta toiseen, mutta se ei onnistu ilman arviointia mallin soveltuvuudesta toiseen kontekstiin. Ei ole riittävästi sekundaaritutkimusta.

EAEA:ta (European Association for the Education of Adults) oli tilaisuudessa edustamassa Johanni Larjanko Suomesta. Tullessaan myös suoraan Grundtvig-konferenssista hän teki havainnon, että käytännön edustajana hän tunnisti tutkijoiden puheesta joitakin teemoja, mutta joitakin ei lainkaan ja jo se osoittaa, miten tärkeää olisi löytää kommunikoimisen tapoja eri toimijaryhmien välille. EAEA on NGO (non- governmental organization), jolla on 127 jäsentä 42 massa ja jonka päätoimisto on Brysselissä. Erittäin laajalle maantieteelliselle alueelle levinnyt organisaatio toimii non-formaali aikuiskoulutus painopisteenään. Koska aikuiskoulutuksen määritelmissä on päällekkäisyyttä, toimii moni organisaation jäsenistä myös ammatillisen koulutuksen alueella ja mukana on myös yliopistoja. Aikuiskoulutuksen alueella EAEA:n toimintaa on ryhmitelty nykyisin 80 otsikon (kuten sukupuoli, rauhan kasvatus, ikääntyvien oppiminen) alle ja aiheiden kattavuus osoittaa että aikuisen kasvun kysymykset liittyvät useisiin elämän ja politiikan alueisiin. EAEA julkaisee maksutonta uutislehteä, joka ilmestyy 2-4 kertaa vuodessa. Aiemmin järjestön toimintaa on sisältynyt muun muassa koulutuslainsäädännön vertailevaa tutkimusta sen jäsenmaissa. Euroopan komissio on myös tuottanut mittauksia ja selvityksiä, jotka eivät kuitenkaan vastaa akateemista tutkimusta. EAEA:n tutkimuksellinen kiinnostus kohdistuu edelleen vertailevaan tutkimukseen. Toinen pitkäaikainen haave on ollut perustaa tietokanta tutkijoista ja käytännön toimijoista, jotta yhteistyökumppaneiden löytäminen tarvittaessa olisi helpompaa. EAEA:n ja ESREA:n yhteistyö olisi tarpeen tällaisen tietokannan luomisessa. EAEA kaipaisi myös projekteihinsa ja tendereihinsä enemmän tutkimuksellista aspektia, sillä EU-projekteihin odotetaan sisältyvän tarve- ja vaikutusanalyyseja ja näyttöä toiminnan läpiviemisestä. Tutkimuksellisen aspektin puuttumisen syynä on, ettei EAEA:lla itsellään ole tutkimuksellista osaamista, eikä se ole onnistunut integroimaan tutkijoita riittävässä määrin projekteihinsa. Yhteydenpito ja eri tavoin tapahtuva vaihto hyödyttäisi suunnattomasti. Haasteena on muun muassa se, kuinka moni ESREA:n jäsen on kiinnostunut yhteistyöstä. Kuten aiemmin todettiin, Euroopan komissio tarvitsee aina toimiakseen ”policy-dokumentin”. Aikuiskoulutusajatusta edistävät dokumentit ovat myös EAEA:n intressien mukaisia. Koulutuspolitiikka on vahva alue EU-politiikassa ja tarvetta on kaikelle mahdolliselle näytölle päätöksenteon pohjaksi. Euroopan Unionin koulutuskomissaari Andrea Rular-Vasiolio oli Köpenhaminassa julkisesti luvannut, että aikuiskoulutus tulee seuraavalla ohjelmakaudellakin samaan EU-rahoitusta, minkä varmistamisen eteen EAEA:kin vielä tekee työtä.

EAEA:n intressissä on luoda linkki tutkijayhteisöihin ja ESREA vaikuttaa sopivalta yhteistyökumppanilta. Yhtäläisyyksiä molempien järjestöjen toiminnassa on havaittavissa muun muassa seuraavana vuonna pidettävien konferenssien aihepiireissä. Tulee vain löytää keino kohtaamisille. Tutkimuksen sisältöalueita ajatellen EAEA:lla on listattuna kolme erityistä kiinnostuksen kohdetta: Ensimmäinen on oppimisen laajemmat vaikutukset, josta Jyri Manninen ja Steven McNile NIACE:sta ovat tehneet jo tutkimusta. Toinen on sosiaalinen koheesio, jonka haasteena on nykyisin muukalaisviha ja rasismi. Kolmas keskeinen alue on aikuiskoulutushenkilöstön professionaalistuminen. Alalla toimii paljon pätevöitymättömiä tuntiopettajia ja opetuksen professionaalista tasoa halutaan nostaa.

Tutkimusyhteistyön käynnistämisenä ensimmäisenä askeleena on Larjangon mielestä win-win -tilanteiden löytäminen kaikkien osapuolten havaitessa etuja yhteistyöstä. Toimijaryhmien välillä tulee olla luottamusta, minkä saavuttaminen voi kestää jonkin aikaa, ja mikä edellyttää tiedonvaihtoa. Avoimelle kommunikaatiolle pitää löytää väylä. Luonnollisena strategisena ehdotuksena Larjanko pitää tapaamista EAEA:n ja ESREA:n uuden johtoryhmän kanssa konkreettisten yhteistyötoimien sopimiseksi. Nopealla toiminnalla voitaisiin käynnistää myös yhteinen projekti. Tutkijat voisivat hyödyntää EAEA:n laajaa verkostoa.

Alustusten jälkeen keskusteluissa nostettiin esiin seuraavia asioita:
• Hallinnon ja politiikan edustajat haluavat usein tutkijoita kuullessaan saada yksikertaisia vastauksia, mutta tutkijat tuottavat suuren määrän kuvailuja. Tutkijoiden tulisi itsekin pohtia, mitä he haluavat todella viestiä.
• Tutkijoiden Euroopan ulkopuolella on vaikea löytää yhteistyökumppaneita Euroopasta. Kieli on usein este. Nettisivuilla tai tietokannassa pitää olla päivitettyä tietoa, jotta niissä esiintyvät henkilöt ovat todella tavoitettavissa.
• Australiassa hallinto on valinnut muutamia teemoja ja tukenut rahallisesti yliopistoja toimimaan käytännön työntekijöiden kanssa kyseisten aiheiden edistämiseksi. On myös perustettu kasvatustieteellisen tutkimuksen tietokanta, johon on pääsy kaikilla. Tutkimukset ovat tietokannassa tiivistetysti, mikä pakottaa tutkijan miettimään, mitkä todella ovat tutkimuksen löydökset.
• Tavoitteena ei ole käynnistää massiivisia projekteja. Hallinnossa tulisi olla tietoisuus, mitä tutkimusta yliopistoissa tehdään.
• Tom Schullerin tutkimusta aikuiskoulutuksen laajemmista vaikutuksista pidettiin yhtenä vaikuttavimmista tutkimuksista aikuiskasvatuksen alueella. Tutkimuksella oli vaikutusta päätöksentekoon muun muassa sen vuoksi, että tutkimustulokset pilkottiin yksittäisiksi ehdotuksiksi poliittisille päättäjille.
• Ongelma on, että ainoastaan kuuluisat tutkijat saavat äänensä kuuluviin, vaikka yliopistoissa tehdään koko ajan korkeatasoista tutkimusta opinnäytteinä. Tarvittaisiin tehdyn tutkimuksen kokoamista ja syntetisoimista, jotta opinnäytetyöntekijöiden tutkimusresurssi tulisi hyödynnettyä.
• Ongelmana on, että yliopistojen henkilökunnalla ei ole aikaa uusien projektien valmisteluun ja rahanhakuun, vaikka henkilökunnan tärkeimpänä tavoitteena näyttää olevan EU-rahan tuominen laitokselle. EU-projekteihin osallistuminen on aikaa vievää, eikä aikaa ole yliopistohenkilökunnalla opetuksen ja perustutkimuksen lisäksi. Ongelmallisena pidetään myös sitä, että tutkimusrahoitusta jaetaan sen mukaan, onko aiemmin onnistunut hankkimaan ulkopuolista rahoitusta.
• On tärkeää tehdä näkyväksi realiteetit, joiden puitteissa tutkijat tekevät tutkimusta, jotta odotukset tutkimusta kohtaan ovat realistisia.
• Euroopan komissio kaipaa joskus hyvin yksinkertaiseltakin vaikuttavaa tietoa esim. siitä, kuka rahoittaa aikuiskoulutusta. Tällainen tutkimus on tehty Iso-Britanniassa, mutta vastaavaa tietoa tarvittaisiin kaikista EU-maista.
• Uuden rakenteen tutkimusyhteistyölle ei uskota olevan tarpeen, mutta tutkijaverkostojen luominen olisi mielekästä ja Euroopan komissiokin on aikeita hyödyntää verkostoja ensi ohjelmakaudella.
• Tutkijoiden ja käytännön työn tekijöiden tulisi aloittaa yhteistyö omatoimisesti aloittaen dialogi keskenään ja miettien, kuinka he voisivat auttaa toinen toisiaan muun muassa byrokraattisten projektihakemusten teossa.
• Tutkijat on ehdollistettu toimimaan projekteissa tietyn kaavan mukaan - pitäisi olla enemmän vapautta.
• Hallinnossa ei tiedetä, kenen puoleen kääntyä tutkimustietoa tarvitessa - tarvitaan kartoitusta.
• Tarvitaan avointa kommunikaatiota kullakin taholla meneillään olevista asioista. Asiaa ei pidä pelkistää vain niin, että tutkijat pyytävät rahaa ja hallinnon edustajat vain kyselevät, onko tutkijoilla jotakin tietoa vai ei.
• Saksassa tilanne aikuiskasvatuksen tutkimuksen rahoituksen suhteen on parempi kuin monissa muissa maissa. Kyse ei kuitenkaan ole rahoituksesta, vaan siitä, että tehty tutkimus tulee toimitetuksi niiden tietoon, jotka ovat asiasta kiinnostuneita. Tutkijat ovat iloisia, jos tutkimus kiinnostaa jotakuta ja siksi tutkijoiden tulisi olla kiinnostuneita ongelman selvittämisestä.
• Jatkuvaisluontoinen dialogi takaisi sen, että keskustelua olisi jo ennen tutkimusprosessin alkua, jolloin yhdessä voidaan pohtia, mitä tutkitaan ja mikä on tutkimusasetelma.
• Virossa koulutuspolitiikka ja tutkimuspolitiikka ovat erillään. Rahoitusta saavat lähinnä vain trendikkäät tutkimusaiheet esim. nano- ja bioteknologian alueelta, vaikka puheissa esiintyy kansallinen elinikäisen oppimisen strategia.
• Aikuiskasvatuksen tutkimuksen teema voitaisiin lobata johonkin esim. Grundtvig-ohjelman tulevista konferensseista. Jos Euroopan komissio kiinnostuu aiheesta, se saa huomattavasti enemmän huomioarvoa. Aikuiskasvatuksen tutkimus tarvitsi myynti-/brändäysstrategian.
• Aikuiskasvatuksen tutkimuksella ei ole organisaatiota, joka lobbiaisi sen puolesta. Tutkijayhteisöt koostuvat vain tutkijayksilöistä, joista osa on huolissaan siitä, mihin veronmaksajien rahoja aikuiskasvatuksen tutkimuksen nimissä käytetään ja joista osa taas ei halua olla missään tekemisissä politiikan tai käytännön kanssa.
• Nousee myös kysymys, tuleeko tutkijoiden olla myymässä tutkimusta ja tekemässä bisnestä vai ymmärretäänkö yliopiston ja tutkijoiden autonomiaksi kysellä ja tarkastella yhteiskuntaa kriittisesti kyseenalaistan perusolettamuksia.
• Tutkijoiden niin kuin ei EAEA:ankaan tarvitse menettää itsenäisyyttään, vaikka lobbaakin tärkeiksi katsomiaan asioita. EAEA kutsuu itsenään Euroopan komission kriittiseksi ystäväksi.
• Kysymys on myös siitä, tuleeko aikuiskasvatus enää toimeen omillaan eli onko sillä erityinen status erotettuna muista kasvatustieteellisistä tutkimuskentistä. Erillisyyttä kuvaa esim. se, että Euroopan tasolla toimii kaksi isoa tutkimusjärjestöä EERA ja ESREA. Aikuiskasvatuksen tutkimus pelkää menettävänsä historiansa ja identiteettinsä, jos siitä tulisi vain yksi EERA:n alaverkostoista.
• Vapaa sivistystyö taas pelkää jäävänsä ammatillisen aikuiskoulutuksen jalkoihin rahanjaossa. Pelot pitää kuitenkin voittaa ja tulee vain pitää huolta siitä, että oma asia on riittävästi esillä.
• Ammatillisen koulutuksen tutkijoilla ei ole omaa tutkimusjärjestöään, mutta kuitenkin vahva EERA:n VETnet -verkosto, jota tulee CEDEFOB.
• Aikuiskasvatuksen uhkana yliopistoissa on ollut virkojen lopettaminen ja aikuiskasvatuksen sulauttaminen kasvatustieteeseen. Aikuiskasvatuksen painopisteet marginalisoituvat kun keskitytään vain opetus- ja oppimisprosessiin ja tehokkaaseen oppimiseen. Ammatillisen koulutuksen tutkimuksen nousu voisi palauttaa keskusteluun laajemman yhteyden yhteiskuntaan ja työelämään.
• Aiemmin todettiin puutetta Euroopan sisä- ja ulkopuolella olevien tutkijoiden välillä. Huomattavaa on, että myöskään maiden sisällä tutkijat eivät tiedä toisistaan. Kilpailun sijaan tulisi tehdä yhteistyötä.

Yhteenveto keskusteluista ”Who Sets the Agenda in Lifelong Learning?” -seminaarissa Tampereen yliopistolla 3.12.2010

2010-12-17T00:35:00.000-08:00

AITURI-hankeen ja sen tutkimusyhteistyön organisoinnin mallin esittelyn jälkeen keskusteltiin muun muassa seuraavista asioista:

• Hankkeen aikana on todettu, että Suomessa ammattikasvatus on eriytynyt aikuis-kasvatuksesta, jonka Suomessa nykyisin ymmärretään tarkoittavan kaikkea aikuisiin kohdistuvaa koulutusta ja aikuisten oppimista. Saksalaisesta näkökulmasta katsottuna ammattikasvatus ja aikuiskasvatus eivät välttämättä ole edes päällekkäisiä koulutuksen, tieteen ja tutkimuksen aloja. Myös suomalaisesta perspektiivistä katsottuna yhteistyön haasteena ovat useiden eri aikuiskasvatuksen toimintakenttien erilaiset arvoperustat. Keskustelua aikuiskasvatuksen ja ammattikasvatuksen eroista ja yhtäläisyyksistä käydään myös Euroopan tasolla ja kannatusta saa yhtälailla näkemys, että ammattikasvatus on osa aikuiskasvatusta. Ammattikasvatuksen nykyisen suosion uskotaan piilevän siinä, että se tuottaa laskettavissa olevia tuloksia toisin kuin aikuiskasvatuksen non-formaalit ja informaalit oppimisen muodot.

• Tutkimusyhteistyön organisoimisen mallin haasteena on myös se, että Euroopan tasolla on siirrytty puhumaan aikuisoppimisesta, jolloin näkökulma siirtyy insti-tuutioista yksilöihin. Oppivat yksilöt eivät kuitenkaan ole edustettuina organisoi-dusti, jotta he voisivat olla aktiivinen neuvottelukumppani aikuisten koulutusta koskevissa kysymyksissä.

• Suomalaiseen hallintotapaan kuuluva jako valtion ja kunnan tehtäviin pitäisi tehdä selväksi tutkimusyhteistyön organisoimisen mallissa ja kunnat pitäisi nostaa merkittävämpään rooliin.

Jaana Nuottasen (Kansalaisopistojen liitto) ja Paula Kuusipalon (Sisäministeriö) alustusten jälkeen ja Jarmo Wahlforsin (OTUKE, Tampereen liopisto) toimittaman paperin läpikäymisen jälkeen keskustelu jatkui yleisesti aikuiskasvatuksen tilanteen ja aikuiskasvatuksen tutkimuksen ja opetuksen agendan asettajan/-ien pohtimisella, ja muutamat kommentit koskivat edelleen aiemmin esitettyä yhteistyön organisoinnin mallia:

• Yliopiston keskushallinnossa tutkimuksen odotetaan jatkuvasti parantavan kustannustehokkuuttaan ja kirkastamaan profiiliaan ja kunkin tieteenalan tutkimuksen tulee perustella olemassa olonsa ja löytää oman ekologisen lokeronsa. Yhteis-työkumppaneiden tulisi olla mielekkäitä, jotta yhteistyö tuottaisi lisäarvoa. Osanottajien kesken pohdittiin, mistä tulevat vaikutteet yliopiston keskushallinnon laatimiin tutkimusstrategioihin.

• Jälleen todettiin, että vapaalle sivistystyölle verkostoituminen ja tutkimusyhteistyö tuottaisi monia hyötyjä. Nuottanen korosti, että yhteistyön tulisi olla säännöllistä ja tapaamisten toistuvia.

• Vapaan sivistystyön kohdalla pitää katsoa sekä sen historiaa kansakunnan raken-tajana että nykypäivän tarvetta sekä tarkastella uudelleen kansalaisten koulutus-tarpeita, joihin vapaalla sivistystyöllä voidaan vastata. Esimerkiksi maahanmuut-tajien koulutuksen uskotaan olevan kasvava toimintakenttä vapaassa sivistystyössä ja koulutusta tulisi tarjota maahanmuuttajille niin, että aikuiskoulutuksesta tulisi luonnollinen osa kotoutumisprosessia.

• Aikuiskasvatuksen tutkimusyhteistyön organisoinnin kannalta keskeisten toimi-joiden suhteen toivotaan tehtävän kartoitus sekä taloudellisesta painoarvosta että valtasuhteista.

• Aikuiskasvatuksen ammattilaisten identifioitumista ja asemaa tulisi tukea tutki-muksen avulla, jotta he edustuksellisena ryhmänä olisivat keskeisenä toimijana aikuiskasvatuksen verkostossa.

• Tutkimusyhteistyön organisoinnista tulisi tehdä prosessimalli, jotta tehdään näkyväksi, mitä yhteistyö tarkoittaa mallissa ja minkälaisin tavoin yhteistyötä toteutetaan.

Tutkijoiden mietteitä

2010-11-30T01:02:00.000-08:00

Kasvatustieteen päivillä 25.11.2010 Rovaniemellä pyydettiin Aikuiskasvatuksen tutkimus -teemaryhmään osallistuvia pohtimaan, minkälaista tutkimusta, tutkijaa ja toimitapoja yliopistoissa arvostetaan ja miten se vaikuttaa yhteyksien ja yhteistyön luomiseen paikallisiin ja kansallisiin käytännön ja hallinnon toimijoihin. Kommenteissa todettiin ensinnäkin, että jatko-opintoja arvostetaan yliopistoissa ja olisi mielenkiintoista tarkastella, mistä jatkotutkintojen opinnäytteiden aiheet syntyvät ja minkälainen yhteyksien ja yhteistyön kulttuuri nykyisin tehtävien opinnäytteiden taustalla vallitsee. Jatkotutkintoja tekevät ovat aikuiskasvatuksen tärkein tutkimusresurssi, mutta jatko-opintojen tekemiseenkin liittyy uhkia. Jatko-opiskelijoiden odotetaan tuottavan kansainvälisiä julkaisuja, mikä johtaa artikkeliväitöskirjojen kasvavaan arvostukseen. Tämäntyyppinen jatkotutkimus taas edellyttää kokopäiväistä työskentelyä, johon on mahdollisuuksia lähinnä nuorilla, mutta vähemmän niillä, jotka ovat aikaisemmin olleet aikuiskasvatuksen jatkotutkintoja tekevien ydinryhmää. Jatkotutkintojen suorittamisen mahdollisuus voidaan nähdä tasa-arvokysymyksenä, sillä kun yliopistotutkimusta rahoitetaan pitkälti julkisin varoin, tulisi eri-ikäisillä olla yhtäläinen mahdollisuus suorittaa niitä.

Eräs osallistuja kommentoi, että hän on joutunut tekemään runsaasti työtä etsiessään oikeutusta käytännöstä nousevalle tutkimusaiheelleen. Tutkija itse on viimein todennut, että käytännöstä nouseva aihe on vähintäänkin yhtä arvokas kuin abstraktimmalla tasolla liikkuva tutkimus. Tutkijapiireissä aihetta on kuitenkin pidetty arkisena, mikä on osoituksena käytäntölähtöisen tutkimuksen vähäisemmästä arvostuksesta.

Eräs osallistuja taas kommentoi, että nykypäivän aikuiskasvatuksen tutkijoita on vaikea tavoittaa, eikä heistä löydy tietoa hakupalvelimilla, mikä heikentää aloittelevien tutkijoiden hakeutumista tutkijayhteisöön. Hänen oma tutkimusaiheensa, keskeyttäminen ammatillisessa koulutuksessa, osoittaa, että tutkimuksen ja hallinnon tiiviimpi vuorovaikutus voisi tuottaa merkittäviä taloudellisia säästöjä koulutukseen käytettävissä resursseissa sekä tehdä koulutukseen osallistumisesta inhimillisempää elinikäisen oppimisen polulla kulkijoille.

Yksi osallistujista kommentoi, että hän on ammatillisessa opettajakorkeakoulussa työskennellessään pohtinut, kuinka pedagoginen osaaminen voitaisiin liittää laajemmin erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkasteluun ja tiedusteli, ovatko ammatilliset opettajakorkeakoulut mukana AITURI-hankkeen verkostomallissa. Hankkeen aikana käydyissä keskusteluissa ammatillinen opettajakorkeakoulutus on kyllä ollut usein esillä, mutta sen ei ole kuitenkaan katsottu edustavan omaa erillistä toimijaryhmää, sillä näissä organisaatioissa toimivat lukeutuvat ”alan ammattilaisiin”. T&K&I -päällikkö olisi avaintaho tutkimusyhteyksien koordinoinnissa ammatillisissa opettajakorkeakouluissa.

Yhteenveto keskusteluista Ammattikorkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivillä

2010-11-22T01:54:00.000-08:00

AITURI-hankkeen esittämä verkostomalli toivotettiin tervetulleeksi Ammattikorkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivillä 15.–16.11.2010. Verkosto, jolla toimijat tehdään näkyväksi, lisäisi tietoa eri toimijoista ja heidän tarjonnastaan, joka viime kädessä palvelisi kansalaisia, jotka etsivät sopivaa koulutusta itselleen. Verkostoitumisen avulla voitaisiin vähitellen siirtyä ajatuksellisesti moodi 1 -tyyppisestä tiedon tuotannosta historiallisesti muodostunein yhteistyön konventioineen moodi 2:een ja miettiä toimintatapojen muutoksen tarvetta. Myös ammatillisen koulutuksen tutkimuksessa on ollut tarvetta selvittää alan toimijoiden yhteistyön piiloisia konventioita.

Ihmeteltiin myös niitä ajatuksia, että tutkimus ja käytäntö ovat etäällä toisistaan, sillä kasvatustieteellinen tutkimus kohdistuu yleisesti ottaen käytäntöön. Pidettiin erittäin tärkeänä tutkimuksen ”suomentamista” käytännön kielelle. Projektimaiseen tutkimukseen ei ole sisällytetty tulosten viemistä käytäntöön hankkeen päättyessä, vaikka sille olisi selkeästi tarvetta. Yksi keino tutkimuksen ja käytännön vuorovaikutuksen jatkuvuuden takaamiselle on ottaa käytännön asiantuntijoita mukaan jo tutkimusprosessin alkuvaiheessa, mikä vaatii tutkijoilta käytännöstä lähtevän tiedon kunnioittamista.

Ammatillisessa opettajan koulutukseen liittyen todettiin, että nykyisin opettajan osaamisvaatimuksiin sisältyy verkosto-osaaminen ja verkostojen hyödyntäminen. Verkostoja hahmottaessa kohtaa kuitenkin välittömästi kysymyksiä ”Kuka ylläpitää verkostoja?”, ”Miten ne syntyvät?” ja ”Ketä otetaan mukaan?”.

Keskusteltiin myös siitä, että toisaalta verkoston pitää olla monitieteinen, mutta toisaalta siinä tulisi tukea aikuiskasvatuksen identifioitumista omaksi tieteen- ja tutkimuksen alaksi. Kyse on myös koko aikuiskasvatustieteen tulevaisuuden suunnasta.

Sitäkään ajatusta ei pidetä hyvänä, että tutkimuksen höydyllisyyttä käytäntöön arvioitaisiin ”impact factory” -tyyppisen kertoimen avulla. Toisaalta tutkimuksen peruslähtökohtana on, että teoria kuvaa käytäntöä, jolloin hyvä tutkimus on hyvin käytäntöön sovellettavissa. Esimerkkinä Ruotsista kuultiin, että tohtorikoulutukseen hakeutumiselle on asetettu ikäraja, jotta valmistuttuaan henkilö palvelee työelämää vähintään kymmenen vuotta. Todettiin, että kyseessä on ajatteluero, nähdäänkö tohtorin väitöskirjat vain suorituksena vai palveleeko jokainen tutkimus joka tapauksessa tieteenalan kehitystä riippumatta siitä, missä määrin tohtoroituva itse hyödyntää tutkimustaan.

---

Samassa teemasessiossa, jossa esittelimme AITURI-hanketta, oli erittäin mielenkiintoinen esitys, jonka piti tutkimusjohtaja Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovista. Hän on ryhtynyt tekemään systemaattista kartoitusta opistoon liittyvästä tai sen henkilökunnan tekemästä tai parhaillaan tekeillä olevasta tutkimuksesta, mistä voi mielestäni ammentaa hyvää esimerkkiä mahdollisen uuden tutkimusyhteistyöverkoston solmukohtiin suunnitellusta tutkimuksen meta-analyysointitehtävästä.

Lämsä on siis kerännyt tietoa tutkimuksesta ja tehnyt aineistosta kategorisoidun tietopankin, joka on henkilökunnan käytettävissä intranetissä. Hän myös ylläpitää tutkimusaihepankkia, josta kiinnostuneet voivat poimia sopivia aiheita opinnäytetöihinsä. Lisäksi hän vastaa tutkimusluvista, jolloin hän keskustellessaan luvanhakijan kanssa pystyy antamaan neuvoja tutkimuksen suuntaamisesta.

Tällaiseen kategorisoituun tutkimustieto- ja tutkimusaihepankkiin pitäisi olla pääsy laajemmin alalla toimiville ja yhteistyötahoille. Tietopankki ei tietenkään korvaa keskinäisen vuorovaikutuksen tarvetta, mutta olisi oiva keino muiden joukossa tehdä tutkimusta näkyväksi ja hyödynnettäväksi.

2010-09-20T04:22:00.000-07:00

Ehdotus kommentoitavaksi

AITURI-hankkeen tähänastisen selvitystyön tuloksena on syntynyt luonnos eri tahoille ehdotettavasta uudesta tutkimusyhteistyön rakenteesta. Työryhmä pyytää nyt kommenttejanne tästä luonnoksesta. Erityisesti tutkijakuntaa pyydetään pohtimaan, mikä voisi olla sopiva taho koordinoimaan tutkimus-käytäntö-politiikkaa yhteyksiä yliopistojen ja tutkijoiden taholla. Kommentit pyydetään jätettävän 30.10. mennessä, jotta ne voidaan huomioida seuraavassa AITURI-työryhmän kokouksessa ehdotuksen kehittämisessä. Kiitos jo etukäteen panoksestanne asian eteenpäin viemisessä!
________________________________________

AITURI-hankeen työryhmän kokouksessa 7.9.2010 syntynyt ehdotus aikuiskasvatuksen tutkimusyhteistyön organisoimisen rakenteeksi

Ajatuksia uudesta rakenteesta
Hankkeen tavoitteena on uuden ratkaisun synnyttäminen tutkimuksen, käytännön ja poli-tiikan tekoa yhdistämään, neuvotteluyhteyttä vahvistamaan ja yhteistyötä mahdollista-maan. Ensinnäkin tarvitaan taho, joka tekee tehdyn tutkimuksen meta-analyysia, syntetisoi tehtyä tukimusta, pohtii tutkimuksen sovellettavuutta käytännön toiminnassa ja viestii tutkimuksesta eri tahojen kielille soveltuvalla tavalla. Tiedotuksen lisäksi on tärkeää osallistaa toimijat tutkimuksesta käytävään keskusteluun. Tätä keskustelua voitaisiin käydä tapaamisissa ja seminaareissa sekä verkkofoorumeilla.

Tarvitaan paikka, jossa systemaattisemmin seurattaisiin tehtyä / tehtävää tutkimusta. Toiminnassa tulisi olla mukana useita toimijoita ja se voisi kanavoitua esimerkiksi yhtei-siin kehittämishankkeisiin. Tarvitaan puite, jossa voi ilmaista yhteistyöhalukkuutensa tutkimusyhteistyön käynnistämiseen. Tärkeätä olisi ottaa myös opinnäytetyöntekijät osaksi toimintaa, mikä keventäisi resurssoinnin tarvetta.
Toimijoiden verkostoitumista voitaisiin organisoida niin, että muodostetaan työvaliokuntia / temaattisia ryhmiä toimijoiden asiantuntijuuden ja sisällöllisen kiinnostuksen mu-kaan. Verkostoituminen tuskin onnistuu toimijoiden itsensä sattumanvaraisella organisoitumisella vaan tarvitaan yhdessä määritellyt toimintatavat verkostojen muodostamiseen. Verkostopohjan luominen on tämän mahdollisen uuden toimielimen yksi tärkeimmistä tehtävistä

Ehdotus uudeksi rakenteeksi testattavaksi
Vapaan sivistystyön kentällä on ollut jaettu käsitys, että vapaan sivistystyön tutkimuksen edistäminen on VSY:n tehtävä, eikä tutkimusyhteyksien hoitamisen tehtävässä olla kilpailuasemassa jäsenjärjestöjen kanssa. VSY:yyn toimintaan voisi luontevasti liittää tut-kimuksen syntetisoimis- ja meta-analyysitehtävän. Vastaavasti samanlainen rakenne voisi olla uudessa AMKE:essa (Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys - entiset AIKE ja KJY). Mikä olisi sopiva taho tutkimus-kenttä-politiikka -yhteyksien ylläpitämiseen yliopisto-maailmassa? Se voisi olla esimerkiksi ATS, jos seura saa tarvittavaa rahoitusta toiminnalle. Ongelmalliseksi koettiin tilanne, että yliopistot kilpailevat keskenään. Kuinka heillä silloin voisi olla yhteinen yksikkö? Yliopistoilla on kuitenkin yhteiskunnallinen funktio - jonkun tulee olla silloin vastuussa keskustelun käymisestä käytännön kentän ja hallinnon kanssa. Tarvitaan jokin puite tutkimusyhteyksien hoitamiseen jokaisella taholla, jonka jälkeen nämä yksiköt voivat lähteä viemään asiaa eteenpäin yhdessä. Uuden verkostomaiseen rakenteeseen voitaisiin ottaa mallia ammattikorkeakoulujen KeVer-verkostosta. Elinikäisen oppimisen verkosto voisi olla nimeltään esimerkiksi EloVer tai ELOA.

Uusi toimintamalli tulisi olla sellainen, että keskeiset toimijat pyrkisivät organisoitumaan niin, että heillä kullakin on tutkimuksen edistämisen funktio, jonka lisäksi heillä olisi jonkinlainen toiminnallinen yhteys. Koordinoiva taho kokoaisi eri tahoilla käytävää keskustelua 1) tieteellisen tiedon hyödyntämisestä, 2) tutkimustarpeen kanavoimisesta ja siihen vastaamisesta, 3) tieteellisestä koulutuksesta neuvottelemisesta (ks kuva). Verkostolla täytyy olla määritellyt solmukohdat ja resurssi, vapaaehtoistoiminta ei toimi. Vaikka tutkimusyhteyksien hoitaminen tapahtuisi olemassa olevien puitteiden sisässä, tarvitaan toiminnan käynnistämiseen pientä resurssointia kullekin taholle. Verkostossa haettaisiin rahoitusta yhdessä. Rahoitusta tarvitaan siis verkoston koordinointiin, solmutoimijoiden toimintaan tutkimusyhteyksien ylläpitämiseksi ja omaa alaa koskettavan tutkimustiedon syntetisoimiseksi sekä tapaamisten ja seminaarien järjestämiseen ja verkkofoorumin käynnistämiseen.

Kuva 1. Koordinoitu rakenne tutkimusyhteistyölle.

Tärkeintä on saada ajassa kestävämpi puite yhteydenpidolle ja neuvottelulle, jottei kiin-nostuneita yhteistyötahoja tarvitse etsiä aina uudelleen Työelämä on tärkeä saada mukaan verkoston toimintaan. Työelämää voisivat edustaa ainakin EK:n ja SAK:n koulutusyksiköt.. Hallinnon kohdalla opetus- ja kulttuuriministeriön esikunta voisi olla yhteystahona. Sopivasta uutta verkostoa rahoittavasta tahosta kysytään neuvoa esikunnasta. Rahoitusneuvotteluissa kyse ei kuitenkaan ole vain resurssista vaan myös toiminnan tärkeyden tunnustamisesta.
Ei tule myöskään unohtaa tavoitteita yhteyksien luomista kansainvälisesti ja verkoston toiminnan laajentamista esim. EU-tasolle. Kullakin keskeisellä taholla on jo olemassa kansainväliset verkostonsa: vapaalla sivistystyöllä EAEA, ammatillisella koulutuksella EVTA, tutkimuksella ESREA ja ministeriö toimii EU-kontekstissa muun muassa EQF:n liittyvissä kysymyksissä. Millä tavalla nämä verkostot saataisiin vuorovaikutukseen?

Yhteenveto keskusteluista KOL:in ajantasaseminaarissa Kankaanpäässä 10.6.2010

2010-06-16T01:38:00.000-07:00

Kansalaisopistojen liiton ajantasaseminaarissa 10.6. saimme taas tilaisuuden esitellä AITURI-hanketta ja kuulla osallistujien ajatuksia tutkimusyhteistyöstä. Noin 70 osallistujan joukko oli lähinnä kansalaisopistojen rehtoreita ja henkilökuntaa. Pienryhmäkeskustelujen jälkeen käytiin läpi, mitä ajatuksia Anja Heikkisen ja Sini Teräsahteen alustus aiheeseen oli herättänyt.

Parissa ryhmässä oli ensinnäkin pohdittu sitä, että yhteyksien ja yhteistyön tiiviyteen vaikuttaa se, sijaitseeko oppilaitoksen paikkakunnan lähellä yliopistoa. Fyysisen läheisyys edesauttaa yhteyksien ja vuorovaikutuksen syntymistä vähintäänkin henkilötasolla ja relevantin tutkimustiedon leviämistä oppilaitoksiin. Oppilaitoksilta, joissa oli vähemmän kokemusta tutkimusyhteistyöstä, tuli viestiä yliopistoille: ”Jalkauttakaa ja rohkaiskaa olemaan yhteydessä kansalaisopistoihin!” Muutamilla oppilaitoksilla on ollut jonkin verran yhteyksiä ammattikorkeakouluihin.

Kentän ammattilaiset toivoivat alan tieteellisen tutkimuksen popularisointia ja ”valmiiksi pureskelua”, sillä tutkimusraportit ovat niin laajoja. Todettiin myös, että oppilaitoksen toiminnan kehittäminen oman henkilöstön tekemän tutkimuksen avulla olisi hidasta ja raskasta, sillä tutkimuksen pitäisi täyttää vaatimukset sekä korkeasta tieteellisestä tasosta että käytännön kehittämisorientaatiosta.

Tutkimusyhteydet ja yhteistyö voisi osallistujien mielestä olla entistä enemmän poikkitieteellistä. Tuttua on kääntyminen kasvatustieteilijöiden puoleen, mutta jonkin muun tahon puoleen voitaisiin kääntyä esimerkiksi johtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Yhteistyötahoja ei siis pidä ajatella liian kapeasti. Esimerkkinä poikkitieteellisyydestä kuultiin erään osallistujan tekevän kansalaisopistokenttään liittyvää väitöskirjaa tekniseen yliopistoon.

Yksi pienryhmä ilmaisi huolensa siitä, kuinka hyvin yliopistoissa tunnetaan kansalaisopistokenttää ja vapaata sivistystyötä ja onko kasvatustieteellisten opintojen oppisisällöissä huomioitu vapaan sivistystyö toiminta riittävästi. Tutkimusta pidettiin sen takia tärkeänä, että se palvelisi samalla myös opetusta.

Todettiin, että kansalaisopistokontekstissa tutkimusta ei tarvita sen itsensä vuoksi, mutta sellaista tutkimusta tarvitaan, josta on todellista hyötyä. Yksi tällainen todellinen tutkimustietoa kaipaava aihe on vapaan sivistystyön yhteiskunnallinen vaikuttavuus, mistä oli keskusteltu useammassa pienryhmässä. Yhdessä ryhmässä todettiin, että jos kansalaisopistojen toiminta lakkautettaisiin, näkyisi se palvelutarpeen lisääntymisenä sosiaalitoimistoissa ja terveydenhuollossa. Vaikuttavuuden tutkimista pidettiin myös siksi tärkeänä, että tutkimustiedon avulla kyettäisiin vakuuttamaan päättäjät vapaan sivistystyön oppilaitosten toiminnan tärkeydestä. Yhdestä ryhmästä todettiin, että sopivien mittareiden löytäminen laatua osoittamaan on ikuinen ongelma, sillä vapaan sivistystyön toiminta on ”laatutyötä”. Yhdessä ryhmässä nostettiin esiin Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Jyri Mannisen tekemä tutkimus ”Omaehtoisen aikuisopiskelun vaikutukset”, jossa vapaan sivistystyön koulutustoiminnan vaikuttavuutta on selvitetty erittäin laajalla haastatteluaineistolla. Kyseistä tutkimusta tulisi hyödyntää päättäjien vakuuttamisessa. Arveltiin, että asenteet vapaata sivistystyötä kohtaan päättäjien keskuudessa eivät ole kovin suotuisat. Tulisi selvittää, mistä asenteet kumpuavat, jotta vapaan sivistystyön toimintaa ja toiminnan merkitystä osattaisiin tuoda esille oikeassa valossa.

Muita kansalaisopistojen toimintaa koskevia, tutkimustietoa kaipaavia aiheita on muun muassa aliedustettujen ryhmien mukaan saaminen ja ikäjohtaminen. Todettiin, että tutkimusyhteistyön puutetta olisi syytä nyt lähteä paikkaamaan. Lisäksi vapaan sivistystyön vapaatavoitteisesta opiskelusta ja sen ympärillä olevasta vahvasta pedagogiikasta uskottiin löytyvän paljon tutkimusaiheita kasvatustieteilijöille. Vapaa sivistystyö on vahvaa suomalaista kansanperinnettä, joka kaipaisi arvonpalautusta.

Esimerkkinä tutkimusyhteistyöstä esitettiin erään opiskelijan pyyntö saada tehdä haastattelu pro gradu -tutkielmaa varten. Vastaavanlaista yhteistyötä olisi tarpeen olla kuitenkin olla huomattavasti enemmän. Vapaan sivistystyön aiheiden uskotaan jäävän muun muassa perus- ja lukio-opetuksen kysymysten varjoon.

Eräs osallistuja totesi, että yhteistyön lisäämiseksi molempien tahojen, sekä yliopistojen että kansalaisopistojen, tulisi ottaa askel lähemmäksi toista. Kansalaisopistojen toiminnan arveltiin olevan hieman sulkeutunutta, mutta vastaavasti yliopistoilta kaivattaisiin tiiviimpää yhteydenpitoa. Kentän väen pitäisi ensinnäkin tietää, keneen yliopistoissa ja tutkijakunnassa voisi ottaa yhteyttä esimerkiksi tutkimustarpeiden välittämiseksi. Tutkimusyhteistyötä tarvittaisiin juuri vapaan sivistystyön toiminnan merkityksen ja ”laadun” näkyväksi tekemiseen, mihin alan toimijat pyrkivät toki itsekin, mutta missä tutkimusyhteistyöstä koituisi erityistä hyötyä. Foorumi eri tahoja yhdistämään nähtiin tarpeellisena.

Anja Heikkinen muistutti, että ongelma ei ole niinkään se, ettei vapaasta sivistystyöstä tehtäisi tutkimusta, vaan se, että tehty tutkimus, joka suurimmalta osin on opinnäytetutkimusta, jää hyllyyn pölyttymään eli tehtyä tutkimusta ei hyödynnetä. Yhteyksiä vahvistamalla kenttään päin tutkimusresurssit olisivat paremmassa käytössä ja tutkimus hyödyllistä. Tarvitaan siis uusia tapoja ylläpitää keskusteluyhteyttä. Tutkimusaiheita varmasti riittää, kun yhteydet saadaan toimimaan.

Sini Teräsahde

AITURI vapaan sivistystyön ajankohtaispäivillä

2010-06-01T05:56:00.000-07:00

VSY:n järjestämässä Länsi-Suomen vapaan sivistystyön ajankohtaistilaisuudessa 26.–27.5. oli viimeiseksi varattu aikaa AITURI-hankeelle. Session tarkoituksena oli jatkaa keskustelutilaisuuksien pitämisen sarjaa esitellen hanketta ja kuullen kunkin keskeisen aikuiskasvatuksen tahon, tässä tapauksessa vapaan sivistystyön koulutuksen järjestäjien edustajien, näkemyksiä ja kokemuksia tutkimusyhteistyön tarpeista ja mahdollisuuksista kehittää yhteistyötä. Alustuksen aiheeseen pitivät professori Anja Heikkinen ja hankkeen koordinaattori Sini Teräsahde. Hankeen työryhmästä olivat paikan päällä myös Pertti Pitkänen Opetushallituksesta sekä päivien organisoinnista vastannut Leena Saloheimo VSY:stä. Osallistujia tilaisuudessa oli noin 20. Osallistujat jaettiin neljään pienryhmään keskustelemaan alustuksen aikana nostetuista teemoista, ryhmät kirjasivat ajatuksiaan kalvoille ja keskusteluiden purku nauhoitettiin.

Ensimmäinen ryhmä pohti, että sen edellytyksenä, että opiskelijoilla ja tutkijoilla heräisi aito kiinnostus vapaata sivistystyötä kohtaan, on, että aikuiskasvatuksen koulutusohjelmissa pitäisi olla nykyistä enemmän vapaaseen sivistystyöhön liittyviä oppisisältöjä. Ryhmässä toivottiin myös, että vapaata sivistystyötä koskevista tutkimuksista ja niiden tuloksista tehtäisiin ”helppokäyttöversioita”. Esimerkkinä he mainitsivat Sivistys.net:in, jonka avulla on helpompi ja nopeampi omaksua ja siirtää käytäntöön uusinta tutkimustietoa kuin tutkimusartikkeleista koostuvien lehtien avulla. Ryhmä oli keskustellut myös siitä, että oppilaitoksissa suhtaudutaan ilahtuneesti opiskelijoiden ehdotuksiin esimerkiksi aineiston keruusta oppilaitoksessa tai pyyntöihin toiminnan esittelemisestä. Oppilaitokset voisivat kuitenkin olla itsekin aktiivisempia itsensä tunnetuksi tekemisessä ja tutkimusaiheiden tarjoamisessa. Verrattuna yrityksiin vapaan sivistystyön oppilaitokset tarjoavat opiskelijoille huomattavasti vähemmän tutkimusaiheita ja mahdollisuuksia tutkimusyhteistyöhön. Ryhmän ehdotuksen mukaan tutkimusaiheita voitaisiin kerätä ideapankkiin esimerkiksi KOL:in nettisivuille. Ryhmässä pohdittiin myös aikuiskasvatuksen imagoa oppiaineena ja kasvatustieteen opintojen arveltiin olevan aikuiskasvatusta huomattavasti suositumpia. Käytännön esimerkkinä toteutuneesta tutkimustoiminnan tukemisesta esitettiin, että eräässä oppilaitoksessa on tarjottu työtila tutkimusta tekevälle tuntiopettajalle. Oppilaitokselle tästä koettiin koituvan hyötyä opetuksen laadukkuutena, kun opettaja esittää tunneilla uusinta tutkimustietoa tutkimastaan aihepiiristä.

Toisen ryhmän ajatuksena oli, että VSY:n järjestämät työyhteisön ja henkilöstön osaamisen kehittämisen koulutusohjelmat (PD-ohjelmat) ovat koulutuksen ja tutkimuksen yhdistämistä parhaimmillaan vapaan sivistystyön alueella. Samalla koulutusohjelmaan osallistuvien ammatillinen verkostoituminen lisääntyy. AITURI-hanke voisi luoda yhteyden pd-koulutukseen osallistuvien ryhmään. Vapaasta sivistystyöstä tehtäviä arviointeja ajatellen olisi ryhmän mielestä hyvä, että tutkimustietoa tuottaisivat myös vapaan sivistystyön toimijat itse, jolloin ensinnäkin arviointeja varten tarvittavaa pohjatietoa olisi jo tuotettu tutkimuksen avulla ja jolloin voitaisiin paremmin vaikuttaa ymmärrykseen vapaan sivistystyön merkityksestä. Ryhmällä oli myös positiivisia kokemuksia siitä, että oppilaitoksen entiset opiskelijat tulevat keräämään aineistoa oppilaitokseen ja tällä tavalla koettiin saatavan sellaista arvokasta tutkimustietoa, joka ei ehkä muutoin välittyisi oppilaitokselle. Ryhmässä koettiin myös, että oppilaitosten henkilökuntaa olisi joskus tarpeen muistutella tutkimusyhteistyön käytäntöjen kehittämisen tarpeellisuudesta, sillä arkirutiinien hoitamisen lomassa tämän tyyppisten asioiden huomioiminen usein unohtuu. Ryhmä ajatteli, että Suomessa tehtävästä vapaan sivistystyön käytännön toimintojen ja tutkimusyhteistyön kehittämiseen tähtäävästä työstä ollaan kiinnostuneita kansainvälisestikin. Kaiken kaikkiaan vapaata sivistystyötä tulisi ryhmän mielestä tehdä tunnetummaksi suurelle yleisölle. Heikkinen kommentoi, että myös tutkijoiden piirissä on pohdittu, miten pohjoismaista tutkimusta saataisiin paremmin linkitettyä hyödyttämään aikuiskasvatukseen ja -koulutukseen liittyviä käytännön toimintoja.

Kolmas ryhmä oli myös keskustellut siitä, että yhtenä tutkimusyhteistyön käytänteiden kehittämisen tarpeena on tutkimustulosten saaminen paremmin hyödyttämään kentän toimintoja, ja sitä varten tehdystä tutkimuksesta tulisi olla tarjolla erityyppisiä raportteja erilaisiin tarpeisiin. Ryhmässä todettiin, että yhteyksien luominen tutkijoiden, kentän toimintojen sekä poliitikkojen ja päättäjien välille on todella tärkeää. Tutkimustietoa tulisi olla keskitetysti saatavilla. Ryhmä ajatteli, että kentän pitäisi pystyä vaikuttamaan tutkimusaiheisiin, jotta tutkimuksesta olisi enemmän hyötyä koulutuspoliittista keskustelua käytäessä. Ryhmä oli huolissaan aikuiskasvatuksen heikkenevästä asemasta opetushallinnossa ja ajatteli yhteyksien kehittämisen olevan siksi entistäkin tärkeämpää. Myös toisiin aikuiskasvatusalan toimijoihin kohdistuvat asenteet kaipaisivat joskus tuuletusta. Ryhmä oli sitä mieltä, että tutkimusyhteistyön kehittämisessä olemassa olevia rakenteita tulisi hyödyntää mahdollisimman pitkälle, sillä uusien rakenteiden luominen lisäisi entisestään alan pirstaleisuutta. Ryhmän mukaan VSY:n rooli tutkimusyhteistyössä voisi olla toimia vapaan sivistystyön tutkimustarpeiden ja -aiheiden välittäjänä, tutkimustiedon kokoajana ja tutkimuksesta tiedottajana.

Neljäs ryhmä oli aloittanut keskustelun vapaan sivistystyön toiminnoista nousevista tutkimustarpeista. Oppilaitosten näkökulmasta olisi ensinnäkin tärkeää saada tutkimustietoa oman toiminnan laadusta ja vaikuttavuudesta. Esimerkiksi kansalaisopistojen opetustoiminnasta suurimman osan hoitavien tuntiopettajien työskentelyn ja työskentelyolojen sekä ammattiryhmän ajassa muuttuvien tyyppien tutkiminen olisi tärkeää. Olisi myös tärkeää saada tietoa ei-käyttäjistä eli niistä kansalaisista, jotka eivät käytä mahdollisuutta opiskella vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Myös opistotoiminnan ja kansallisen hyvinvoinnin suhdetta pitäisi tutkia, joskin sen arveltiin olevan kovin haasteellista. Tutkimuksen avulla voitaisiin saada tietoa myös mekanismeista, jotka ohjaavat kasvatus- ja opetusalan päätöksentekoa, jolloin vapaan sivistystyön toimijat voisivat saada parempia välineitä lähestyä niitä päättäjiä, jotka osaltaan määrittävät toiminnan reunaehtoja. Tärkeää on myös vapaan sivistystyön toiminnan itsetutkiskelu sekä toimintaympäristöjen ja -edellytysten muutosten tarkastelu tutkimuksen avulla. Esimerkillisenä kokemuksena tutkimusyhteistyöstä ryhmällä oli useamman oppilaitoksen muodostaman verkoston yhdessä teettämä tutkimus toiminnan vaikuttavuudesta kehittämisosioineen. Opiskelijat olivat olleet aktiivisia myös niissä oppilaitoksissa, joissa kyseisessä ryhmässä oli edustaja ja tutkimusaiheita on joskus muotoiltu yhdessä opiskelijoiden kanssa. Oppilaitoksen toiminnan kehittämisen kannalta pidettiin tärkeänä niin tuntiopettajien kuin muun henkilöstön osallistumista jatko-opintoihin.

Anja Heikkinen totesi lopuksi, että tutkimusyhteydet ja -yhteistyö näyttäytyvät ryhmien esille nostamissa asioissa monella tasolla. Käytännön toiminnan kannalta keskustelu tutkimusyhteistyöstä voi keskittyä melko konkreettisiin ja melko helpostikin ratkaistaviin kysymyksiin esimerkiksi opinnäytetöiden tekemisen organisoinnista. Tämän tyyppiset käytännön ratkaisut riippuvat pitkälti siitä, minkä tyyppisiä yhteyksiä opiskelijoilla, opettajilla ja oppilaitoksilla sattuu olemaan. Tämän lisäksi on koko aikuiskasvatuksen kenttää koskevia kysymyksiä siitä, minkälaisissa puitteissa keskustelua koko alan toiminnan lähtökohdista ja tavoitteista käydään ja miten omasta toiminnasta tuotetaan ymmärrystä. Tarvitaanko kansallisen keskustelun käymiseen uusia toimintatapoja ja -muotoja ja miten taataan, että kunkin tahon ääni tulee kuuluviin? Nämä eri tasot kysymyksen asettelussa tulee ottaa AITURI-hankkeen jatkossakin huomioon. Hankkeessa on tähän mennessä pidetty tärkeänä keskustelun käynnistämistä ja ylläpitämistä kansallisella tasolla, jolla päätöksenteko ja resurssien jako tapahtuu ja joka on kriittinen siinä mielessä, mitkä asiat etenevät. Keskustelun käynnistäminen sekä tutkimusyhteistyön toimintaedellytysten ja toimintamuotojen kehittäminen voidaan kuitenkin aloittaa toimijalähtöisesti.

AITURI-hanke kuuli alan ammattilaisia SPECIA:n kasvatustieteilijäpäivillä

2010-04-12T06:35:00.000-07:00

AITURI-hankkeen työryhmä sai mahdollisuuden kuulla yhden hankkeen kohderyhmän, alan ammattilaisten, näkemyksiä ja kokemuksia tutkimusyhteistyötä ja tieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen merkityksestä ammatilliselle asiantuntijuudelle ammattijärjestö SPECIA:n kasvatustieteilijäpäivässä 10.4.2010 Allergiatalolla Helsingissä. AITURI-työryhmää edusti Anja ja Sini ja kasvatustieteilijöitä paikalla oli vajaa kolmekymmentä, joista noin puolet oli ollut tekemisissä aikuiskasvatuksen kanssa joko koulutuksen tai työn puolesta. Kasvatustieteilijäpäiville ja AITURI:n 45 minuutin sessioon osallistuneet henkilöt olivat ihailtavan sanavalmiita ja idearikkaita. Kokoan tähän tilaisuudessa esiin tulleita ajatuksia.

Ensimmäinen pienryhmä pohti tieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen teemaa ja sitä, hyödynnetäänkö tutkimusta tarpeeksi muilla tahoilla, kuin yliopistoissa ja tutkijoiden parissa. Ryhmä oli sitä mieltä, että yliopistojen tulisi aktivoitua tutkimusyhteyksien luomiseen. He uskoivat, että tutkimuksentekoprosessi on mielekkäämpi opiskelijalle, kun tietää, että tuloksia tullaan hyödyntämään. Erilaisista organisaatioista pitäisi saada yhdyshenkilö välittämään yhteyksiä. Tuli kuitenkin myös esiin se haaste, että yksityisissä organisaatioissa ei ole malttia odottaa tutkimustuloksia, sillä tutkimusprosessi ottaa oman aikansa ja yritysten tiedontarpeet vaihtuvat paljon nopeammin. Jo olemassa olevia tutkimuksia voitaisiin kuitenkin hyödyntää paremmin myös yksityisellä sektorilla. Teemaan liittyen keskusteltiin myös erilaisista tutkimukseen kohdistuvista odotuksista. Yliopisto odottaa tutkimustuloksilta tiettyä teoreettista tasoa ja kohdeorganisaatiot käytännönläheisyyttä. Myös tapa, jolla tutkimus odotetaan esitettävän ja käytetty kieli voivat vaihdella huomattavasti eri konteksteissa ja se asettaa haasteita tutkimuksen tekijälle. Keskusteluissa tuli myös ilmi, että monien ammattiryhmien, kuten opettajien keskuudessa, kyseenalaistetaan edelleen, onko tieteellistä tutkimusta edes tarpeen hyödyntää omassa käytännönläheisessä työssä.

Toisessa pienryhmässä pohdittiin tieteellisen tutkimuksen merkitystä ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisessä. Ryhmän mielestä kasvatustieteellisen tutkimustiedon levittäminen oikeille kohderyhmille on haasteellista, sillä samalla koulutustaustalla työskentelevät ovat hajautuneet niin monenlaisiin, erilaisiin työpaikkoihin ja tehtäviin. Tiedonhakukanavia alan tutkimuksesta tulisi parantaa. Ryhmä pohti myös sitä, kuinka paljon alan ammattilaisilla on aikaa seurata alan tutkimusta arjen rutiineja pyörittäessä. Monet ovat päässeet paneutumaan alan tieteelliseen näkökulmaan uudestaan täydennyskoulutuksessa. Ryhmä pohti, minkälaiset valmiudet koulutus antaa uusimman tieteellisen tutkimuksen seuraamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen sen avulla ja oli sitä mieltä, että koulutuksen ja oman tutkimuksentekoprosessin avulla kyllä oppii tiedonhakuvalmiuksia, mutta koulutuksessa olisi kehittämisen varaa, jotta valmiudet tieteellisen tutkimuksen seuraamiseen olisivat entistä paremmat. Ehdotuksena oli, että sen sijaan, että kursseilla käytetään aina samoja teoksia, voitaisiin kurssimateriaaliksi ottaa yhä enenevässä määrin alan uusinta tutkimusta. Ryhmä ehdotti, että yliopistojen alumnitoimintaa voitaisiin kehittää siten, että vastavalmistuneille jaettaisiin alan uusinta tutkimustietoa ammatillisen kehittymisen välineeksi.

Kolmas pienryhmä pohti nykyisten tutkimusyhteyksien ja -yhteistyön käytäntöjä ja syntymekanismeja. Eri organisaatioiden ylläpitämät gradupankit nähtiin hyvänä keinona opiskelijoille luoda yhteyksiä opinnäytetutkimuksen teon aikana, mutta tietojärjestelmiä tulisi edelleen kehittää tiedonsaannin helpottamiseksi alan uusimmasta tutkimuksesta. Ryhmä ajatteli, että SPECIA:lla on hyvä mahdollisuus olla vaikuttamassa, että kasvatusalan erityisosaaminen selkeytyisi muun yleisön silmissä. Ryhmä piti positiivisena muun muassa ainejärjestöjen järjestämiä yritysvierailuja, kasvatusalan organisaatioihin tutustumisia ja kasvatustieteilijöiden haastatteluja, mutta toivoivat näitä edelleen lisää. Pääosin opiskelijoista koostuva ryhmä, pohti kuulemiaan puheita siitä, ettei pro gradu -tutkielmien teko yksityisille yrityksille olisi suotavaa opinnäytetyön ohjaajien mielestä. Anja Heikkinen kommentoi tähän, että ongelmana on usein se, että opiskelijat ovat graduryhmiin tullessaan jo tehneet sopimuksia yksityisten yritysten kanssa, mutta näillä yrityksillä ei olekaan varsinaista tutkimuksellista kiinnostusta asiaan. Joskus yritykset hyödyntävät opinnäytetyöntekijöitä halpatyövoimana, vaikka samankaltainen selvitys tehtäisiin vastaavasti yrityksen sisällä paljon suuremmalla rahalla. Joskus voi muodostua ongelmaksi esimerkiksi salassapitosopimukset, jolloin pyrkiäkseen anonymisoimaan kohdeorganisaation opinnäytetyöntekijä joutuu hylkäämään joitakin analyysitapoja tai raportoida puutteellisesti. Heikkinen toivoi enemmän kriittistä tutkimusta organisaatioiden kehittämis- ja koulutustoiminnasta ja muistutti, että tutkimus voi tarjota parhaimmillaan sellaista tietoa, jota tilaaja ei ole osannut edes kysyä, kun tutkimuksessa myös kyseenalaistetaan tapa, jolla on totuttu toimia. Mikko Lehtonen kommentoi SPECIA:n gradupankkitoimintaa siten, että myös heidän haasteenaan on tavoittaa ne kohteet, joihin gradupankin kautta saatua tutkimustietoa tulisi levittää. Alan asiantuntijat taas omaavat usein parhaan tiedon työyhteisönsä tiedontarpeista.

Neljäs ryhmä pääsi innovoimaan uusia tapoja tutkimusyhteyksille ja -yhteistyölle. Ensimmäisenä ryhmä oli kiinnittänyt huomiota siihen, ettei AITURI-hankkeen työryhmässä ole edustettuna työelämä, johon Anja Heikkinen myöhemmin kommentoi, että tätä työelämätahoa on vaikea tavoittaa, sillä se ei ole edustettuna minään yksittäisenä ryhmänä. Ryhmän mielestä kasvokkaiset yhteiset tapaamiset olivat erittäin tärkeitä keskusteluyhteyksien sekä tutkimusyhteyksien syntymisen ja kehittämisen kannalta. Ryhmässä pohdittiin, voisiko aikuiskasvatuksen tutkijatapaamista tai muuta vastaavaa seminaaria laajentaa laajemmalle yleisölle keskusteluyhteyden aikaansaamiseksi. Alumnitoiminnan kehittämistä kannatettiin myös tässä ryhmässä. Ryhmä piti tärkeänä, että ensin saavutetaan yhteinen kieli eri tahojen kanssa, jonka jälkeen voidaan alkaa kehittämään uusia toimintamalleja ja käytäntöjä tutkimusyhteistyölle. Toisena mahdollisuutena yhteyksien parantamiselle ryhmä näki Internet-verkkomaailmaan ja erilaiset sosiaalisen median sovellukset. Voisiko esimerkiksi Aikuiskasvatuksen tutkimusseuran tai SPECIA:n verkkosivuille perustaa keskustelufoorumin välittämään alan eri toimijoita yhteen? Keskusteltavaa tutkimukselle kohdistetuista odotuksista ja tarpeista riittäisi ennen kuin päästään varsinaiseen yhteistyöhön. Ryhmä pohti myös sitä, onko yhtä neutraalia tahoa, joka voisi koordinoida tutkimusyhteistyötä, sillä kaikilla tahoilla on omat intressinsä ja ehdotti, että jokainen taho koordinoisi yhtä palasta yhteistyöstä. Keskusteluun lisättiin myös, että ongelmia teoreettisen ja käytännöllisen lähestymistavan vuorovaikutukseen tutkimuksessa ja työelämässä aiheuttaa koulutusjärjestelmän dualisoituminen toisaalta teoreettiseen yliopistoon ja toisaalta käytännölliseen ammattikorkeakouluun. Miksi nämä eri lähestymistavat pitää erottaa jo rakenteellisesti toisistaan vuoropuhelun sijaan?

Nyt hyvät kasvatustieteilijäpäivillä olleet jatkakaamme keskustelua aiheesta ja te kaikki muut blogin lukijat, kommenttinne ja osallistumisenne keskusteluun ovat erittäin arvokkaita.

Sini Teräsahde

AITURI-hanke käyntiin

2010-03-02T01:42:00.000-08:00

Aloitin opetusministeriön rahoittaman ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseuran organisoiman AITURI-hankkeen koordinaattorina helmikuun puolessa välissä. Työt alkoivat matkalla Joensuuhun Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamiseen, jossa kuuntelin innoissani, mistä aikuiskasvatustieteen tutkimuksessa puhutaan tällä hetkellä. AITURI-hankkeella oli Joensuussa myös oma sessio, jonka tarkoituksena oli tutkijakunnan kuuleminen aikuiskasvatuksen tutkimuksen, kentän ja politiikan yhteyksistä. Vähäisestä osanottajamäärästä huolimatta keskustelu kävi kuumana ja hankkeen toimintaidea selkeytyi. Tutkijoiden välisestä yhteistyöstä ja yhteyksistä yliopiston ulkopuolisiin aikuiskasvatusalantahoihin ja näiden molempien kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista kuulisimme tutkijoita mielellämme myös uudemman kerran. Hankkeen tavoitteenahan on, että pääsisimme kehitelemään uusia toimintatapoja ja mahdollisesti rakenteellisia ratkaisuja, joiden avulla yhteydenpito ja yhteistyö aikuiskasvatuksen alalla olisi entistä sujuvampaa ja tutkimusyhteistyö pitkäjänteisempää.

Myös muiden aikuiskasvatuksen alan tahojen kanssa on tarkoitus keskustella ja työryhmän vierailuja muun muassa koulutuksen järjestäjien, elinikäisen oppimisen neuvoston ja ammattiyhdistyksen tilaisuuksiin sovitaan parhaillaan. Hankkeen työryhmän omiin keskustelutilaisuuksiin ovat toki kaikki muutkin asiasta kiinnostuneet tervetulleita. Tiedotamme ajankohdista piakoin.

Aikuiskasvatuksen tutkimus-kenttä-politiikkayhteyksien kartoittamisen yhtenä menetelmänä tulevat olemaan avainhenkilöiden haastattelut, jotka tehdään kevään aikana ja joista ensimmäiset ovat maaliskuussa. Aikuiskasvatuksen kentän eli alan ammattilaisten ja asiantuntijoiden kokemuksia ja näkemyksiä yhteyksistä ja yhteistyöstä on tarkoitus kartottaa kyselyn avulla.

Toivon, että blogi löytäisi lukijansa, kirjoittajansa ja kommentoijansa. Vain kaikki yhdessä toimien ja avoimesti keskustellen voimme saada kehitystä nykytilan hajanaisuuteen. Jaa kokemuksiasi ja ideoitasi!

Sini Teräsahde, koordinaattori