maanantai 12. huhtikuuta 2010

AITURI-hanke kuuli alan ammattilaisia SPECIA:n kasvatustieteilijäpäivillä

AITURI-hankkeen työryhmä sai mahdollisuuden kuulla yhden hankkeen kohderyhmän, alan ammattilaisten, näkemyksiä ja kokemuksia tutkimusyhteistyötä ja tieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen merkityksestä ammatilliselle asiantuntijuudelle ammattijärjestö SPECIA:n kasvatustieteilijäpäivässä 10.4.2010 Allergiatalolla Helsingissä. AITURI-työryhmää edusti Anja ja Sini ja kasvatustieteilijöitä paikalla oli vajaa kolmekymmentä, joista noin puolet oli ollut tekemisissä aikuiskasvatuksen kanssa joko koulutuksen tai työn puolesta. Kasvatustieteilijäpäiville ja AITURI:n 45 minuutin sessioon osallistuneet henkilöt olivat ihailtavan sanavalmiita ja idearikkaita. Kokoan tähän tilaisuudessa esiin tulleita ajatuksia.

Ensimmäinen pienryhmä pohti tieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen teemaa ja sitä, hyödynnetäänkö tutkimusta tarpeeksi muilla tahoilla, kuin yliopistoissa ja tutkijoiden parissa. Ryhmä oli sitä mieltä, että yliopistojen tulisi aktivoitua tutkimusyhteyksien luomiseen. He uskoivat, että tutkimuksentekoprosessi on mielekkäämpi opiskelijalle, kun tietää, että tuloksia tullaan hyödyntämään. Erilaisista organisaatioista pitäisi saada yhdyshenkilö välittämään yhteyksiä. Tuli kuitenkin myös esiin se haaste, että yksityisissä organisaatioissa ei ole malttia odottaa tutkimustuloksia, sillä tutkimusprosessi ottaa oman aikansa ja yritysten tiedontarpeet vaihtuvat paljon nopeammin. Jo olemassa olevia tutkimuksia voitaisiin kuitenkin hyödyntää paremmin myös yksityisellä sektorilla. Teemaan liittyen keskusteltiin myös erilaisista tutkimukseen kohdistuvista odotuksista. Yliopisto odottaa tutkimustuloksilta tiettyä teoreettista tasoa ja kohdeorganisaatiot käytännönläheisyyttä. Myös tapa, jolla tutkimus odotetaan esitettävän ja käytetty kieli voivat vaihdella huomattavasti eri konteksteissa ja se asettaa haasteita tutkimuksen tekijälle. Keskusteluissa tuli myös ilmi, että monien ammattiryhmien, kuten opettajien keskuudessa, kyseenalaistetaan edelleen, onko tieteellistä tutkimusta edes tarpeen hyödyntää omassa käytännönläheisessä työssä.

Toisessa pienryhmässä pohdittiin tieteellisen tutkimuksen merkitystä ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisessä. Ryhmän mielestä kasvatustieteellisen tutkimustiedon levittäminen oikeille kohderyhmille on haasteellista, sillä samalla koulutustaustalla työskentelevät ovat hajautuneet niin monenlaisiin, erilaisiin työpaikkoihin ja tehtäviin. Tiedonhakukanavia alan tutkimuksesta tulisi parantaa. Ryhmä pohti myös sitä, kuinka paljon alan ammattilaisilla on aikaa seurata alan tutkimusta arjen rutiineja pyörittäessä. Monet ovat päässeet paneutumaan alan tieteelliseen näkökulmaan uudestaan täydennyskoulutuksessa. Ryhmä pohti, minkälaiset valmiudet koulutus antaa uusimman tieteellisen tutkimuksen seuraamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen sen avulla ja oli sitä mieltä, että koulutuksen ja oman tutkimuksentekoprosessin avulla kyllä oppii tiedonhakuvalmiuksia, mutta koulutuksessa olisi kehittämisen varaa, jotta valmiudet tieteellisen tutkimuksen seuraamiseen olisivat entistä paremmat. Ehdotuksena oli, että sen sijaan, että kursseilla käytetään aina samoja teoksia, voitaisiin kurssimateriaaliksi ottaa yhä enenevässä määrin alan uusinta tutkimusta. Ryhmä ehdotti, että yliopistojen alumnitoimintaa voitaisiin kehittää siten, että vastavalmistuneille jaettaisiin alan uusinta tutkimustietoa ammatillisen kehittymisen välineeksi.

Kolmas pienryhmä pohti nykyisten tutkimusyhteyksien ja -yhteistyön käytäntöjä ja syntymekanismeja. Eri organisaatioiden ylläpitämät gradupankit nähtiin hyvänä keinona opiskelijoille luoda yhteyksiä opinnäytetutkimuksen teon aikana, mutta tietojärjestelmiä tulisi edelleen kehittää tiedonsaannin helpottamiseksi alan uusimmasta tutkimuksesta. Ryhmä ajatteli, että SPECIA:lla on hyvä mahdollisuus olla vaikuttamassa, että kasvatusalan erityisosaaminen selkeytyisi muun yleisön silmissä. Ryhmä piti positiivisena muun muassa ainejärjestöjen järjestämiä yritysvierailuja, kasvatusalan organisaatioihin tutustumisia ja kasvatustieteilijöiden haastatteluja, mutta toivoivat näitä edelleen lisää. Pääosin opiskelijoista koostuva ryhmä, pohti kuulemiaan puheita siitä, ettei pro gradu -tutkielmien teko yksityisille yrityksille olisi suotavaa opinnäytetyön ohjaajien mielestä. Anja Heikkinen kommentoi tähän, että ongelmana on usein se, että opiskelijat ovat graduryhmiin tullessaan jo tehneet sopimuksia yksityisten yritysten kanssa, mutta näillä yrityksillä ei olekaan varsinaista tutkimuksellista kiinnostusta asiaan. Joskus yritykset hyödyntävät opinnäytetyöntekijöitä halpatyövoimana, vaikka samankaltainen selvitys tehtäisiin vastaavasti yrityksen sisällä paljon suuremmalla rahalla. Joskus voi muodostua ongelmaksi esimerkiksi salassapitosopimukset, jolloin pyrkiäkseen anonymisoimaan kohdeorganisaation opinnäytetyöntekijä joutuu hylkäämään joitakin analyysitapoja tai raportoida puutteellisesti. Heikkinen toivoi enemmän kriittistä tutkimusta organisaatioiden kehittämis- ja koulutustoiminnasta ja muistutti, että tutkimus voi tarjota parhaimmillaan sellaista tietoa, jota tilaaja ei ole osannut edes kysyä, kun tutkimuksessa myös kyseenalaistetaan tapa, jolla on totuttu toimia. Mikko Lehtonen kommentoi SPECIA:n gradupankkitoimintaa siten, että myös heidän haasteenaan on tavoittaa ne kohteet, joihin gradupankin kautta saatua tutkimustietoa tulisi levittää. Alan asiantuntijat taas omaavat usein parhaan tiedon työyhteisönsä tiedontarpeista.

Neljäs ryhmä pääsi innovoimaan uusia tapoja tutkimusyhteyksille ja -yhteistyölle. Ensimmäisenä ryhmä oli kiinnittänyt huomiota siihen, ettei AITURI-hankkeen työryhmässä ole edustettuna työelämä, johon Anja Heikkinen myöhemmin kommentoi, että tätä työelämätahoa on vaikea tavoittaa, sillä se ei ole edustettuna minään yksittäisenä ryhmänä. Ryhmän mielestä kasvokkaiset yhteiset tapaamiset olivat erittäin tärkeitä keskusteluyhteyksien sekä tutkimusyhteyksien syntymisen ja kehittämisen kannalta. Ryhmässä pohdittiin, voisiko aikuiskasvatuksen tutkijatapaamista tai muuta vastaavaa seminaaria laajentaa laajemmalle yleisölle keskusteluyhteyden aikaansaamiseksi. Alumnitoiminnan kehittämistä kannatettiin myös tässä ryhmässä. Ryhmä piti tärkeänä, että ensin saavutetaan yhteinen kieli eri tahojen kanssa, jonka jälkeen voidaan alkaa kehittämään uusia toimintamalleja ja käytäntöjä tutkimusyhteistyölle. Toisena mahdollisuutena yhteyksien parantamiselle ryhmä näki Internet-verkkomaailmaan ja erilaiset sosiaalisen median sovellukset. Voisiko esimerkiksi Aikuiskasvatuksen tutkimusseuran tai SPECIA:n verkkosivuille perustaa keskustelufoorumin välittämään alan eri toimijoita yhteen? Keskusteltavaa tutkimukselle kohdistetuista odotuksista ja tarpeista riittäisi ennen kuin päästään varsinaiseen yhteistyöhön. Ryhmä pohti myös sitä, onko yhtä neutraalia tahoa, joka voisi koordinoida tutkimusyhteistyötä, sillä kaikilla tahoilla on omat intressinsä ja ehdotti, että jokainen taho koordinoisi yhtä palasta yhteistyöstä. Keskusteluun lisättiin myös, että ongelmia teoreettisen ja käytännöllisen lähestymistavan vuorovaikutukseen tutkimuksessa ja työelämässä aiheuttaa koulutusjärjestelmän dualisoituminen toisaalta teoreettiseen yliopistoon ja toisaalta käytännölliseen ammattikorkeakouluun. Miksi nämä eri lähestymistavat pitää erottaa jo rakenteellisesti toisistaan vuoropuhelun sijaan?

Nyt hyvät kasvatustieteilijäpäivillä olleet jatkakaamme keskustelua aiheesta ja te kaikki muut blogin lukijat, kommenttinne ja osallistumisenne keskusteluun ovat erittäin arvokkaita.

Sini Teräsahde